Mikä ihme ihmisiä vaivaa?



MIKSI?


Onko järki heitteillä yli Suomen?

Junia heitellään kivillä ja kasataan painavaa tavaraa kiskoille.

Kuvassa viritys vuodelta 2005 (HS)

Hissiovien lukkoja peukaloidaan ja taatusti tiedetään, mitä voi sattua.

Lapset heiluvat puukkojen kanssa.

Pidetään kulkueita, joihin kuuluu olennaisena osana poliisien heittely pulloilla - ja sitten uikutetaan, että poliisi käyttäytyy epäasiallisesti, kun ottaa kiinni.

Ja tietysti nämä ammuskelutapaukset - joihin liitty aina muita, joiden mielestä asialla vitsaileminen ei ole sairasta, vaan hauskaa.

Mikä ihmisiä vaivaa? (Tai - pyydän anteeksi - mikä nuoria miehiä vaivaa?)


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

He eivät enää tiedä kuinka olla miehiä. Kasvattamalla kieroon kasvaneita, poikaparat.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelma on omasta mielestäni se, että kukaan ei tee mitään silloin kuin pitäisi. Kaikki ajattelevat jonkun toisen hoitavan homman.

Jos jotain historiasta voisi kaivata, niin sitä kyläyhteisön kasvattavaa ympäristöä. Oli siinä huonojakin puolia, mutta tämä menee niin yli kaiken inhimillisyyden, että ne negatiivisetkin puolet voisi hyväksyä.

Mette kirjoitti...

Olen samaa mieltä kummankin anonyymin kanssa. Toivon tosin, että "mieheksi kasvattaminen" ei tarkoita sitä, että miehet eivät itke ja miehet käyvät kivisotaa (se oli isäni sukupolven ajanviete - kaupunginosittain - ja kuulin hämmästyksekseni, että sisareni aviomieskin oli poikana harrastanut aivan samaa).

Lähinnä paino on sanalla "kasvattaa". Mihin liittyy kiinnostus kasvavaa lasta kohti, kuunteleminen, puhuminen, ääneen lukeminen (näitä minä harjoitin); yhdessä liikkuminen, harrastaminen (jolla en tarkoita sitä, että ajetaan lasta ja nuorta autolla harrastuksesta toiseen ja se siinä, vaan todella yhdessä tekeminen.

Tuntuuko paljolta? Minusta ei. Lpasesta pitäisi kantaa huolta enemmän kuin lemmikkikoirasta, suhtautua häneen vähintään kuin parhaaseen ystävään ja varjella häntä kuin perintöesinettä. Ja huolehtia "arvoista", mikä ei tarkoita rehtorin juhlapuhetta, vaan arkipäiväistä "tuolla tavoin tässä perheessä ei toimita, me toimimme näin" - ja toimia myös niin. Elää sitä, mitä ennen muinoin kutsuttiin perhe-elämäksi. Potkia palloa takapihalla. Pelata illalla Afrikan Tähteä.

Huoh. Minun isäni ei ollut miehistä parhain, mutta hän opetti minut pelaamaan shakkia, pelasimme perheenä canastaa (ja Mustaa Maijaa), hän vei minut soutamaan verkkoja (ja kirosi, jos en huovannut ja soutanut juuri oikein), suositteli kirjoja, kysyi mielipidettäni lännenleffoista ja vieroitti minut loppuiäkseni väkevistä viinoista sanomalla,että saan maistaa, ja heittämällä sitten yhtäkkiä kurkkuuni ruokalusikallisen raakaa giniä. Vaikka olin tyttö ja täten ihan lievä pettymys.

Mieheni lapsuutta varjostivat talonmies ja kaupunginosapoliisi - hän oli yritteliäs poika ja sellaiset virkamiehet vielä olivat olemassa. Olisivatpa vieläkin - *huoh*.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Minusta näissä jutuissa on aika jänniä ambivalensseja. Kysymys on kaikilla sama "Mikä miehiä vaivaa?" sanalla "vaivaa" on sitten eri merkitykset. Että onko nuorissa miehissä jokin vika, vai onko teot seurausta jostain, eli ovat uhreja.

Itse en uhriajatelua kovin paljoa niele. Ehkä sen vuoksi että kaikkien perustelujen mukaan minun pitäisi olla sitä tiukkaa pahimmistoa.

Minusta vandalismissa on kuitenkin täsmälleen saman asian heijastumaa kuin mikä oli itsemurhissa. Miehet tekevät enemmän. Tätä kautta oikea kysymys on "miksi miehet ovat onnettomia?"

Siinä annos tasa -arvoa. Hyvinvoinnin kannalta: Kumpi painaa enemmän? 20 senttiä tuntipalkassa vai itsemurhaluvut?

Mutta minä en sanonut tätä, aihetta ympäröi tietty "poliittisen korrektiuden piiri".