Viikolla 14 - Partisaaneja Ruijassa, nomofobia ja sponsorointia


PARTISAANEJA RUIJASSA


Viime sodan aikaan Euroopan pohjoisin kolkka, Ruijan rannikko, oli kiivaan sodankäynnin näyttämö. Saattueet Murmanskiin ja Arkangeliin kulkivat Ruijan ohi. Saksalaisille oli erittäin tärkeää tietää, missä saattueet olivat, ja toisaalta venäläiset sukellusveneet tekivät parhaansa estääkseen saksalaisten tarvikekuljetukset pohjoisessa - maitse oli vaikea huoltaa taistelijoita Norjan rikkinäisellä pohjoisrannikolla.

Niinpä partisaanisodankäynti oli vilkasta ja harvaan asutun alueen väki joutui kokemaan monenlaista, salaisia romansseja ja karmivaa kuolemaa. Asbjörn Jaklin on kertonut joitakin tarinoita sikäli kuin niitä tunnetaan - monet yksityiskohdat ovat jääneet tietymättömiin, koska kertojat ovat kuolleet.

Eräs draama koski kahta norjalaista, joiden nimet olivat Ingvald Mikkelsen ja Ingolf Aspås. Heidät oli tarkoitus toimittaa sukellusveneellä venäläisen radiosähköttäjän Vladimir Tsisevskin kanssa Arnöyn saarelle tarkkailemaan laivaliikennettä ja sähköttämään venäläisille tietoja.

Mikkelsen oli jo ollut kentällä tehtävässä, joka ilmiannettiin. Hän pakeni avoveneellä Varanginvuonon yli. Nyt oli tarkoitus yrittää uudelleen. Nytkin homma meni pahasti pieleen. Merenkäynti oli niin voimakasta, että Tsisevskiä ja radiolähetintä ei saatu lainkaan maihin. Molemmat norjalaiset pelastautuivat rantaan läpimärkinä, suurin osa varusteista jäi mereen ja oli helmikuu. Miehet kävelivät kaksitoista tuntia lähimpään kylään. Kylän väki tajusi heti, että he eivät olleet haaksirikkoisia, vaan partisaaneja, mutta eivät ilmiantaneet heitä. Aspås ja Mikkelson siirtyivät kylästä toiseen ja päätyivät lopulta Sundetiin. Siellä he tapasivat taas Tsisovskin ja kolme muuta norjalaispartisaania. Kaikki piileskelivät luolissa lähellä Sundetia. Sundetissa asui lapseton kalastajapari, 35-vuotias Alfhild ja kymmenen vuotta vanhempi Andreas Bruvoll. Alfhild toimitti partisaaneille ruokaa ja rakastui Tsisovskiin.

Joukkoon liittyivät Aspås ja Mikkelson. Meno oli varsin varomatonta; luolan ja talon väliin syntyi selvästi näkyvä polku, eräs naapuri löysi avioparin keittiöstä vieraan miehen pelaamssa pasianssia ja toinen kyläläinen törmäsi Aspåsiin maastossa. Tsisovski sähkötti, että heidän oli päästävä pois - kuusi vierasta miestä asumassa neljä kuukautta pienessä kylässä, ja lisäksi rakkaussuhde nostamassa jännitettä. Ei ole tietoa, mitä joukon kesken tapahtui, mutta tiedoksi on merkitty, että syntyi tappeluita ja sanaharkkaa. Lopulta partisaanit noudettiin pois ennenkuin verta vuodatettiin.

Vuotta myöhemmin Aspås, Mikkelson ja Tsisovski olivat taas yhdessä Arnöyssä. He olivat protestoineet, mutta turhaan. Neljä päivää maihinnousun jälkeen Aspås ja Tsisovski tappoiat Mikkelsonin ja upottivat ruumiin mereen. Miksi? Sitä ei tiedetä. Tappajat sähhköttivät, että Mikkelson oli "seonnut".

Kahden kesken Aspås ja Tsisovski tekivät hyvää työtä. Saksalaisten laivoista raportoitiin, ja sukellusveneet torpedoivat menestyksekkäästi - yhdestä laivasta pelastui vain kaksi hevosta, jotka uivat maihin. Saksalaiset haravoivat Arnöytä ja tavoittivat Jörghild Rotvågin, jolla oli suhde Aspåsin kanssa. Pahoinpidelty Jörghild näytti luolan, jossa partisaanit piileskelivät. Nämä aloittiat kiivaan tulituksen, Jörghild onnistui pakenemaan samaan luolaan, ja lopulta kaikki kolme surmattiin liekinheittimillä.

Alfhild, joka rakkaussuhteet saattoivat aiheuttaa Mikkelsonin kuoleman, majoitti jo uutta ryhmää. Joku nainen ilmiantoi heidät. Partisaanit häipyivät vuorille. Alfhild ja hänen miehensä Andreas pakenivat ilmaan minkäänlaisia varusteita, saksalaiset tutkivat jo heidän taloaan. He pelkäsivät koiransa haukkuvan, pitelivät sitä välissään ja hakkasivat sen pään tohjoksi kivellä. Sitten he pakenivat tunturiin. Alfhildin kengät hajosivat, hän kulki paljain jaloin kolme viikkoa. Onneksi oli jo kesä; he söivät suolaheinää ja marjoja. Lopulta he tapasivat tuttua väkeä heinän niitossa. Heidät piilotettiin kalalaatikoista rakennettuun piiloon heinäladon lattian alle. Piilo oli kaksi metriä pitkä, 80 senttiä leveä ja metrin korkuinen. Nämä kaksi ihmistä viettivät kätkössään toista vuotta. Saksalaiset tutkviat kylän useasti, ja rannikkoa pommitettiin. Alfhild ja Andreas eivät voineet tulla esiin edes pommitusten ajaksi. Heillä oli savuava lyhty; Andreasilla oli kirjoja, Alfhild kutoi. Molemmat saivat vakavia silmätulehduksia. Kun saksalaiset lyötiin, he lopulta uskalsivat tulla esiin. He eivät enää osanneet puhua kuin kuiskaamalla; siitä oli tullut tapa, jota he eivät pystyneet rikkomaan.

Varanginvuonon maisemaa



NOMOFOBIAA


Daily Mail on nimennyt uuden henkisen sairauden nomofobiaksi. Kyseessä on ahdistus, joka seuraa, kun kännykästä pelkää loppuvan akun, tai kännykkä unohtuu kotiin, tai se muuten vain pimenee. Lehdellä on tautiin lääkkeitäkin. Ilta-Sanomien mukaan:

Daily Mailin mukaan ratkaisu ongelmaan on varmistaa puhelinlaskujen maksaminen, huolehtia latauksesta, hankkia vaihtoehtoinen numero ja kertoa se lähipiirille sekä kantaa prepaid-korttia hätätilanteita varten.

Jopa puhelimen laittamista pois päältä suositellaan.


SPONSOROITU VAALIEHDOKAS


Johanna Tukiaisella on kunnianhimoa ruveta kunnallisvaaliehdokkaaksi. Suosikkipuolue olisi kristilliset:


Aiemmin kohutanssijan puolueen uumoiltiin olevan SDP. Neito kuitenkin korjaa asian ja heläyttää kannattavansa kokoomusta.

- On hassua, että olen juuri kokoomuksen kannattaja. Minua on aikaisemmin, siis ennen tätä kaikkea kohua, epäsuorasti vähän sieltä päin kyseltykin, Johanna paljastaa.

Toiseksi mahdolliseksi puolueeksi Johanna nimeää kristillisdemokraatit.

- Voi olla, että se olisi tosin minun show-ammattini vuoksi vähän hankalaa, hän empii. (IL)


Voisihan se olla ongelma. Ryllykkä on elättänyt itsensä oudolla tavalla: sponsoroiduilla parisuhteilla (eli niinkö sitä nykyään kutsutaan?).

Kalliista elämäntyylistään tunnettu, paljon matkusteleva nainen on kertonut useissa Iltalehden haastattelussa, että hän pärjää nollatuloilla muun muassa sen vuoksi, että hänellä on ollut parisuhteita, joissa häntä on "sponsoroitu hyvin paljon taloudellisesti". Tukiainen ei elä avioliitossa eli hänellä ei ole puolisoa, joka olisi elatusvelvollinen. (IL)


Ei ihme, että sanottu Tukiainen on juhlinut yhdessä toisen sponsoroidun eli Jaskarin virottaren Eva Roosmaan kanssa.

Tukiainen ja Roosmaa eivät kertomansa mukaan puhuneet sanaakaan politiikasta. (IS)

Viikolla 12 - Matkalaukku-uskonnot (ja muut)

MATKALAUKKU- USKONNOT

YLE Teemalla tuli taannoin ohjelma Euraasiasta. Siinä käytettiin termiä "matkalaukku-uskonto"; ei missään herjaavassa mielessä taan tarkoittaen uskontoa, joka ei ole sidottu paikkaan, vaan jonka ihmiset voivat ottaa mukaansa.

Vanhimmat uskonnot ovat paikkauskontoja. Pyhiä lehtoja, lähteitä, vuoria ja luolia. Luolat tunnemme kalliomaalauksista; Lascaux, Alatamira ja muut loisteliaat jääkauden taidegalleriat. Suomalaisilla on omat lehtonsa, Pyhäjärvensä, Pyhätunturinsa ja muut paikkansa kalliomaalauksineen.

Antiikin pyhät paikat ovat kirjallisuudesta tuttuja. Kreikkalaisilla oli oraakkeleita; Delphoi, Dodona, Olympos.

Dodonan pyhän tammen suhinassa kuunneltiin Zeuksen ääntä

Pyhiä paikkoja ei voi siirtää, ihmisten on tultava niiden luo. Kun Aleksanteri Suuri halusi saada oraakkelivastauksen Siwahista, hän joutui tekemään kuolettavan vaarallisen matkan Libyan erämaahan (retkikunta eksyi hiekkamyrskyssä ja Aleksanteri olisi menehtynyt, elleivät oppaat olisi nähneet kahden variksen kaartelevan taivaalla osoittamassa pyhän keitaan sijaintia, niin kerrotaan). Ensimmäiset siirrettävät uskonnon tunnukset olivat roomalaisten legioonien kotkat ja kannettavat keisarin alttarit, jotka edustivat itseään Roomaa ja sen valtaa. Niillekään ei ollut paikkaa valtakunnan rajojen ulkopuolella.

Eräänlaista matkalaukku-uskontoa edustivat Mesoamerikan intiaanien pallokentät, joita on löydetty kaikkialta, mihin intiaanit kulttuurinsa veivät.


Sekin oli vain osittaista; todella pyhiä paikkoja intiaaneille olivat varhaiset kaupungit, kuten Chichen Itza, ja näihin tehtiin pyhiinvaelluksia. Uskonto ei siis ollut todella siirrettävä. Valkoiset orjakauppiaat tulivat tahtomattaan luoneeksi matkalaukku-uskonnon (hyppään nyt ajassa pitkälle eteenpäin) viedessään yoruba-heimoon kuuluvia ihmisiä orjiksi Amerikkaan. Yorubat ottivat jumalansa mukaansa ja loivat voodoon ja santerian.

Loasta nimeltä Ghede tuli voodoossa paroni Samedi, kuoleman herra - tässä hänen ververinsä

Todelliset matkalaukku-uskonnot tarvitsivat kirjoitusta. Kirjoitetun tekstin ihminen voi kääriä kokoon ja pakata mukaansa; kirjoitusta voi käyttää lasten opetuksessa ja muukalaisten käännytyksessä. Hindujen Vedat ovat kirjoitettuja, mutta hindu-uskonnosta ei koskaan tullut matkalaukku-uskontoa. Syy voi olla se, että Vedat olivat ainakin vuosituhannen ajan muistivaraisia, laulettuja pyhiä tekstejä, eivät kirjoitettuja. Syy voi olla myös se, että kuten Kreikan uskonto, myös hindu-usko perustuu erittäin voimakkaasti pyhiin paikkoihin, kuten Ganges-virtaan. Sitä ei voi siirtää, sen luokse on palattava. Jos kastiyhteisössä ihminen ylitti meren, hän menetti kastinsa ja joutui suorittamaan erittäin kalliit puhdistumisrituaalit, ja kuollessaan hän halusi palata Ganga-äidin helmaan.

Ruumissaatto Varanasin ghatilla

Sama koski ja koskee yhä kiinalaisia - maisema ja maaston muodot olivat heille hyvin tärkeitä, vaikka nykyään uudessa Kiinassa ei taideta kysyä neuvoa feng-shuin taitajilta, ennen kuin rakennetaan pilvenpiirtäjä tai olympiastadion. Ja edelleen kiinalaiset haluavat tuhkansa Kiinan multaan.

Ensimmäinen todellinen matkalaukku-uskonto oli buddhalaisuus.

Pyhät tekstit matkasivat halki Aasian, pohjoisesta etelään, idästä länteen, ja levittivät buddhalaisuutta. Internetin välityksellä uskonto leviää yhä odottamattomiin kolkkiin maapallolla, kuten muutkin matkalaukku-uskonnot.

Kolme muuta suurta uskontoa, juutalaisuus, islam ja kristinusko, nojaavat kaikki kirjoitettuun tekstiin. Muhammed kutsui näitä kolmea "kirjan kansoiksi" ja julisti uskontojen sukulaisuuden.

Tora-käärö

Juutalaisuuden toinen tukijalka (Vanhan Testamentin tekstien ohella), Talmud, sisälsi ensin suullisia opetuksia. Kun juutalaiset karkoitettiin Jerusalemista vuonna 70 jKr, myös Talmud kirjoitettiin teksteiksi ja juutalaiset kirjaimellisesti pakkasivat uskontonsa matkalaukkuihinsa.

Koraaninlukua

Samoin islam perustui alusta asti kirjoitettuun tekstiin, Koraaniin. Juutalaiset kiinnittävät suurta huolta alkuperäistekstiin, ja heprea on tärkeä kieli - jokaisen on osattava ainakin sen verran hepreaa, että hän kykenee lausumaan juhlissa merkitykselliset tekstit. Koraania ei periaatteessa edes saisi kääntää muille kielille kuin arabiaksi, vaikka nykyaikana käännöksiä on tehty. Kristinuskon peruskirjaa, Raamattua, ei myöskään ensin haluttu laskea kansan käsiin, joten erikieliset käännökset ovat vasta viisisataa vuotta vanhoja. Nykyään luonnollisesti käännöksiä tehdään ahkerasti mahdollisimman monelle kielelle.

En tiedä, vieläkö hotellien yöpöydän laatikosta löytyy Raamattu; vielä kaksikymmentä vuotta sitten se oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Minulle on kerrottu, että nämä Raamatut oli tarkoitettu varastettaviksi. Toivottiin, että ykisnäiset matkaajat syventyisivät kirjan sanomaan, ottaisivat sen mukaansa ja perehtyisivät siihen.

Tunnustan varastaneeni yhden Raamatun - Barbadokselta. Kyseessä oli ns. "King James Bible"; siihen aikaan ei vielä ollut Internetiä, ja kirjankääntäjäystäväni oli kiukustunut, koska hän ei löytänyt Suomesta kuin modernin englanninkielisen käännöksen. Hän tarvitsi kirjaa tunnistaakseen teksteissä olevat Raamattu-viitteet. Niinpä pakkasin barbadolaisen babtistiseurakunnan lahjoittaman Raamatun matkalaukkuuni ja vein sen kääntäjän avuksi. Matkalaukku-uskontoa.



Viikolla 11 - Mesoamerikan maailmankuva


MESOAMERIKAN MAAILMANKUVA

Mesoamerikkaa - Panaman kanavasta nykyisen Meksikon pohjoisosiin - asutti neljäntuhannen vuoden ajan joukko intiaanikulttuureja, jotka kehittivät kukin oman taiteensa, kauppansa ja hallintonsa. Kulttuurit sen sijaan muistuttivat toisiaan huomattavan paljon.

Maa, jossa he asuivat (ja jossa heidän jälkeläisensä asuvat vieläkin), on erittäin väkivaltainen ja arvaamaton. Maanjäristyksiä, tulivuoria ja hurrikaaneja; kuivuutta ja tulvia; villipetoja ja tauteja. Niinpä he kaikki, mayat, tolteekit, olmeekit, atsteekit ja muut, loivat uskonnon, josta tuli kuuluisa väkivaltaisuudestaan sen jälkeen, kun espanjalaiset - väkivaltaisia itsekin - saapuivat, kuvasivat sitä ja tuhosivat sen.

Peruspiirteiltään mesoamerikkalaisen maailmankuva oli seuraava: maailman muodosti kolme kerrosta. Ylämaailmasta tulivat sateet ja auringonpaiste. Keskimaailmassa asuivat ihmiset ja eläimet. Alamaailmaan menivät vainajat, ja myös aurinko laski sinne joka ilta ja joutui taistelemaan yön pahoja voimia vastaan. Kun se aamulla nousi, se puolestaan surmasi kuun ja tähtien edustaman pimeyden ja kuoleman. Ilman ihmisen apua se ei siihen pystynyt; vain veri sai auringon joka aamu liikkeelle. Maailma oli verinen, elämä kurjaa ja tuskien täyttämää ja kuolema varma. Jopa jumalatkin joutuivat taistelemaan ja kuolemaan.

Mayojen kuuluisa kalenteri oli eräs tapa pitää maailma liikkeellä ja kulussaan. Arvaamattomuuden keskellä ainakin ajan piti olla taattu. Sen vuoksi mayat kehittivät kalenterinsa ja sen monimutkaiset kuviot. He myös rakensivat temppelinsä ja kaupunkinsa täsmälleen auringon kulun mukaisesti niin, että päätemppelin harjalla seisova pappi saattoi nähdä auringon nousevan tiettynä vuoden päivänä tietyn rakennuksen takaa ja laskevan vastakkaisen rakennuksen huipun taa. Mayakaupungit voidaan ajoittaa sen mukaan, miten monta astetta niiden pääakseli eroaa meidän pohjoisestamme - Maapallon akselihan vaappuu vuosisatojen aikana. Emme tiedä vielä, miksi kalenterin "pitkän laskun" päivämääräksi valittiin 13. elokuuta 3114 eaa; varhaisin säilynyt keramiikkaesine on vasta ajalta 2300 eaa. Suullinen perimätieto?

Jokaisesta mayakaupungista - ja myös muiden kulttuurien temppelialueilta - löytyy pallokenttä. Pallopeli oli taivaankappaleiden kulun vertauskuva. Hävinnyt puoli menetti päänsä. Tämä oli maailman kummankin puoliskon vertauskuva. Kun hävinneet tarjosivat kaulansa katkaistavaksi, auringon kulku taattiin jälleen. Lisää verta saatiin, kun mayahallitsijat lävistivät kielensä, huulensa tai peniksensä terävillä okailla. Veri oli hinta, jonka he maksoivat korkeasta asemastaan.

Osa Pacalin kaupungin sarkofagia - kuollut kuningas putoaa alamaailmaan elämän puun juurella

Tolteekit lisäsivät panoksia. Heidän aikanaan alettiin uhrata ihmisiä. Mayatkin oliat jo uhranneet taisteluissa hävinneiden kaupunkien ylimystöä, mutta tolteekeista alkaen juttu kävi verisemmäksi. Temppelien välttämätön osa oli chacmool, patsas, jonka pitelemään maljaan pantiin uhrin verta vuotava sydän.

Atsteekki-chacmool

Monimutkainen kalenteri (atsteekeilla oli omansa) johtui siitä, että aikaa laskettiin kahdella tavalla; aurinkovuotena ja Venuksen vuotena. Tähän lisättiin vielä eri ajankierto, joka käsitti 260 päivää, koska mesoamerikkalainen laskutapa käytti 20 päivän jaksoja. Nämä kolme systeemiä osuivat yhteen varsin harvoin, mikä pakotti papit hyvin pitkiin aikajaksoihin. "Pitkä lasku", joka alkoi 3114 eaa. päättyy vuonna 2012, kuten New Age -uskojat ovat jo useasti julistaneet.

Atsteekit juhlistivat jokaista kuukauttaan veriuhrilla tietylle jumaluudelle. Vuoden vaihtuessa sammutettiin tulet koko valtakunnasta, ja juuri ennen auringonnousua papit repivät sydämen elävän uhrin rinnasta ja sytyttivät tulen hänen rintaonelossaan. Jos he olisivat tässä epäonnistuneet, maailman olisi vallannut ikuinen pimeys ja kylmyys. (Voin kuvitella hikiset ja räpeltävät miehet koettamassa saada tulta aikaan verta pulppuavassa ontelossa - harjoitelivatkohan he salaa joillakin onnettomilla orjilla?)


Sekä hyvällä jumalalla - atsteekeilla Quetzalcoatl - että hänen synkällä veljellään - Tezcatlipoca - oli yhtä tärkeä rooli; he eivät olleet samalla tavoin vastakohtia kuin kristinuskon Jumala ja Saatana, vaan yhtä luonnollinen osa elämän kiertokulkua kuin valo ja pimeys. Quetzalcoatl, Sulkakäärme, oli myös nähtävissä yötaivaalla. Häntä edusti Linnunrata, jonka kaksi haaraa olivat jumalakäärmeen kaksi päätä. Toinen pää edusti elämää, toinen kuolemaa. Jopa hyvä jumala yksinään oli siis kaksinainen olento. Quetzalcoatlin ilmentymä maan päällä oli quetzal-lintu ja myös kotka. Tezcatlipocaa edusti musta jaguaari.

Sulkakäärme Tenochtitlanin suuressa temppelissä

Perimätieto väittää, että espanjalaiset voittivat atsteekit helposti, koska heitä pidettiin Quetzalcoatlin ilmentyminä. Niin he kaiketi olivatkin - sen pään, joka tuotti kuolemaa. Jukatanin mayat olivat vähän aikaisemmin kohdanneet saman eurooppalaisen kuolemanjumalan. Jukataniin iski voimakas kuivuus ja kaupunkien asukkaat sairastuivat isorokkoon - tautiin, jonka eurooppalaiset toivat. Jäljelle jääneet pakenivat ylängöille, ja siellä jotkut kansan jäännökset edelleenkin käyttävät mayakalenteria. Jukatanissa uhreja heitettiin cenoteihin, kalkkimaassa oleviin vesiläheisiin - tai lähde on väärä sana, maan alla virtaa jokia, joihin cenotet johtavat. Todellinen alamaailma. Kun kuivuus iski, cenoteihin heitettiin epätoivoisesti yhä lisää uhreja, kunnes jumalat leppyivät ja sallivat veden taas virrata (tämä on muuten niiden vaakasuorassa "lentävien" hahmojen selitys, josita Däniken piti niin paljon melua - uhrit uivat cenoteissa, kunnes hukkuivat tai säilyivät hengissä niin kauan, että papit vetivät heidät ylös tuomaan profetian jumalilta; jotkut harvat todella selviytyivät tällä tavoin).

Vaikka isorokko tuhosi nämä kulttuurit - sodasta he olisivat selviytyneet, mutta eivät taudista - intiaanit elävät yhä. Mesoamerikkakin on yhä yhtä arvaamaton ja väkialtainen. Niinpä "Kuolleiden päivää" juhlitaan vieläkin joka vuosi - se on vain siirtynyt alkuperäiseltä paikaltaan - elokuulta - marraskuun alkuun, Pyhäinpäivään.


Niinpä elämää ja kuolemaa on nyt pidetty aloillaan kalenterilla ja uhreilla neljä ja puoli tuhatta vuotta. Väkivalta ja laskutaulu luonnon väkivaltaa vastaan, tähtien säännöllinen kierto maan arvaamattomuutta vastaan. Ja fatalistinen usko kuoleman välttämättömyyteen ihmisten sydämissä.


Viikolla 10 - Holbeinit


HOLBEININ MAALARISUKU

Maalaaminen, kuten muutkin taiteet on enemmän työn ja ammattitaidon kuin nerouden asia. Pohjatyöt on tehtävä. Renessanssiaikana, jolloin ihmiset elivät suhteellisen lyhyen ajan nykyhetkeen verrattuna, hyvä kouluts ja tunnettu ateljee olivat erityisen tärkeitä.

Hyvä esimerkki tästä ovat Holbeinit. Hans Holbein Vanhempi (1460 - 1524) ja hänen veljensä Sigismund (josta ei muuta sitten tiedetäkään) maalasivat goottilaistyylisiä uskonnollisia töitä. Hans vanhempi kiinnostui kuitenkin renessanssin tekniikasta, tutki sitä ja opetti pojilleen. Hänellä oli maalariateljee Augsburgissa vuoteen 1514 asti.

Piirros pojista, Ambrosiuksesta ja Hans nuoremmasta, on täysin renessanssin tyyliin tehty.

Ambrosius Holbein (1494 - 1519) kuoli niin nuorena, ettei ehtinyt näyttää lahjakkuuttaan. Harvoista säilyneistä töistä paljastuu kyllä kiinnostus renessanssin Italiaan. Veljekset siirtyivät Augsburgista Sveitsin Baseliin, mutta Italia oli lähellä, kuten Ambrosiuksen "Nuoren miehen muotokuva" osoittaa.


Hans Holbein Nuorempi (1497 - 1543) peri kaiken koulutuksen ja eli riittävän pitkään näyttääkseen lahjakkuutensa. Hänen tarkkaa kuolinaikaansa ei tiedetä; hänen otaksutaan menehtyneen ruttoon loka-marraskuussa 1543. Alle 50 vuotta tuntuu vähältä, mutta 1500-luvulla ihmiset todella harvoin elivät kypsään ikään.

Hans sai mainetta kuvitettuaan opettajansa, Erasmus Rotterdamilaisen, kirjan "Tyhmyyden ylistys". Kun Sveitsi kääntyi kalvinistiseen uskoon, alttaritaulujen ja muotokuvien maalaaminen loppui - kalvinismi kielsi kaiken maisen koreuden. Hans jätti Baseliin vaimon ja neljä lasta (hän oli nainut parkitsijan lesken). Samalla hän teki vaimostaan elävän lesken; hän vietti käytännöllisesti lopun elämäänsä Englannissa tai ylhäisten asioilla pitkin Eurooppaa ja kuolikin Lontoossa. Voi otaksua, että Hansilla oli huono omatunto; taiteilijan perheen muotokuva paljastaa runsaasti kärsimystä.


Hansista tuli Englannissa ylimystön ja kuningas Henrik VIII:n hovimaalari. Ei kadehdittava osa; maalausten lisäksi hän suunnitteli kuninkaalle ja hoville kaikkea mahdollista kruunajaisasuista (Henrik piti monia kruunajaisia; hänellä oli monta vaimoa kruunattavana) hevosten valjaisiin, nappeihin ja kirjojen sidoksiin asti. Nykyään tuntuu varmaan oudolta sekin, että maalarilla oli voimakas vaikutus politiikkaan; Henrik käytti Hansia epävirallisena diplomaattina ja lähetti hänet maalaamaan muotokuvia vaimoehdokkaistaan. Kun Cleven Anna ei ollut Henrikin mielestä yhtä hyvän näköinen luonnossa kuin muotokuvassa, Hans oli vähällä joutua pois suosiosta (ja Toweriin).

Kaikki kuvat, joista Henrik VIII ja hänen vaimonsa muistetaan, ovat Hansin maalaamia lukuunottamatta Katariina Aragonialaista, joka eli eristyksissä Hansin tullessa Lontooseen, ja Katariina Howardia, jota hän ei ehtinyt maalata (on olemassa Hans Holbeinin maalaus, jonka mallia väitetään Katariina Howardiksi, mutta historioitsijoiden mukaan se ei pidä paikkaansa - Henrikin "piikittömässä englantilaisessa ruusussa" oli piikkejä, jotka katkaistiin mestauskirveellä).

Margaret Wyatt, lady Lee

Blogissani Kapallinen kirsikoita mainitsin, että Hans ei maalannut naisia edestä paitsi pukuineen ja koruineen. Se ei täsmälleen pidä paikkaansa. Lady Lee on puoliprofiilissa, mutta kurkkii kuin naakka, jota hän totta puhuen muistuttaa. Hän oli Anna Boleynin hovinainen ja väitteen mukaan se, joka juonitteli Annan Henrikin kuningattareksi. Hän onnistui jopa jäämään henkiin kuningattaren jälkeen ja saattoi Anna Boleynin mestauslavalle.

Lady Margaret Butts

Aikakauteen katsoen iäkkääksi selviytyi myös lady Margaret Butts, hovilääkärin vaimo. Muotokuvan aikaan hänen ikänsä oli alle 60 vuotta; kuolinvuotta en ole onnistunut selvittämään. Päähine on Katariina Aragonialaisen tyyliä, kun taas lady Lee käytti Anna Boleynin muotiin tuomaa ranskalaista päähinettä. Myös puvut olivat poliittisia julistuksia (taitavat olla vieläkin).

Kuten Dorothy Rowe mainitsee, kukaan ei näytä onnelliselta Henrik VIII:n hovissa, koska kuningas ei halunnut kenenkään olevan onnellinen. Hans Holbein Nuorempi oli suuri maalari, joka eli murheellisena aikana. Uskonkiihko, itsevaltiaat, sodat ja taudit vallitsivat koko Euroopassa. Miten ihmisluonnon tutkija olisi voinut näyttää onnellisia ihmisiä, jos ihmiset eivät olleet onnellisia? Ei - yksi tyyni, onnellinen henkilö löytyy Hansin piirustuksissa - Berryn herttuatar. Mutta hän rukoilee, ja ihmsiet ottivat 1500-luvulla uskontonsa vakavasti, olipa se sitten katolinen, protestanttinen, kalvinistinen tai vuorotellen kaikkia näitä.