Viikolla 11 - Mesoamerikan maailmankuva


MESOAMERIKAN MAAILMANKUVA

Mesoamerikkaa - Panaman kanavasta nykyisen Meksikon pohjoisosiin - asutti neljäntuhannen vuoden ajan joukko intiaanikulttuureja, jotka kehittivät kukin oman taiteensa, kauppansa ja hallintonsa. Kulttuurit sen sijaan muistuttivat toisiaan huomattavan paljon.

Maa, jossa he asuivat (ja jossa heidän jälkeläisensä asuvat vieläkin), on erittäin väkivaltainen ja arvaamaton. Maanjäristyksiä, tulivuoria ja hurrikaaneja; kuivuutta ja tulvia; villipetoja ja tauteja. Niinpä he kaikki, mayat, tolteekit, olmeekit, atsteekit ja muut, loivat uskonnon, josta tuli kuuluisa väkivaltaisuudestaan sen jälkeen, kun espanjalaiset - väkivaltaisia itsekin - saapuivat, kuvasivat sitä ja tuhosivat sen.

Peruspiirteiltään mesoamerikkalaisen maailmankuva oli seuraava: maailman muodosti kolme kerrosta. Ylämaailmasta tulivat sateet ja auringonpaiste. Keskimaailmassa asuivat ihmiset ja eläimet. Alamaailmaan menivät vainajat, ja myös aurinko laski sinne joka ilta ja joutui taistelemaan yön pahoja voimia vastaan. Kun se aamulla nousi, se puolestaan surmasi kuun ja tähtien edustaman pimeyden ja kuoleman. Ilman ihmisen apua se ei siihen pystynyt; vain veri sai auringon joka aamu liikkeelle. Maailma oli verinen, elämä kurjaa ja tuskien täyttämää ja kuolema varma. Jopa jumalatkin joutuivat taistelemaan ja kuolemaan.

Mayojen kuuluisa kalenteri oli eräs tapa pitää maailma liikkeellä ja kulussaan. Arvaamattomuuden keskellä ainakin ajan piti olla taattu. Sen vuoksi mayat kehittivät kalenterinsa ja sen monimutkaiset kuviot. He myös rakensivat temppelinsä ja kaupunkinsa täsmälleen auringon kulun mukaisesti niin, että päätemppelin harjalla seisova pappi saattoi nähdä auringon nousevan tiettynä vuoden päivänä tietyn rakennuksen takaa ja laskevan vastakkaisen rakennuksen huipun taa. Mayakaupungit voidaan ajoittaa sen mukaan, miten monta astetta niiden pääakseli eroaa meidän pohjoisestamme - Maapallon akselihan vaappuu vuosisatojen aikana. Emme tiedä vielä, miksi kalenterin "pitkän laskun" päivämääräksi valittiin 13. elokuuta 3114 eaa; varhaisin säilynyt keramiikkaesine on vasta ajalta 2300 eaa. Suullinen perimätieto?

Jokaisesta mayakaupungista - ja myös muiden kulttuurien temppelialueilta - löytyy pallokenttä. Pallopeli oli taivaankappaleiden kulun vertauskuva. Hävinnyt puoli menetti päänsä. Tämä oli maailman kummankin puoliskon vertauskuva. Kun hävinneet tarjosivat kaulansa katkaistavaksi, auringon kulku taattiin jälleen. Lisää verta saatiin, kun mayahallitsijat lävistivät kielensä, huulensa tai peniksensä terävillä okailla. Veri oli hinta, jonka he maksoivat korkeasta asemastaan.

Osa Pacalin kaupungin sarkofagia - kuollut kuningas putoaa alamaailmaan elämän puun juurella

Tolteekit lisäsivät panoksia. Heidän aikanaan alettiin uhrata ihmisiä. Mayatkin oliat jo uhranneet taisteluissa hävinneiden kaupunkien ylimystöä, mutta tolteekeista alkaen juttu kävi verisemmäksi. Temppelien välttämätön osa oli chacmool, patsas, jonka pitelemään maljaan pantiin uhrin verta vuotava sydän.

Atsteekki-chacmool

Monimutkainen kalenteri (atsteekeilla oli omansa) johtui siitä, että aikaa laskettiin kahdella tavalla; aurinkovuotena ja Venuksen vuotena. Tähän lisättiin vielä eri ajankierto, joka käsitti 260 päivää, koska mesoamerikkalainen laskutapa käytti 20 päivän jaksoja. Nämä kolme systeemiä osuivat yhteen varsin harvoin, mikä pakotti papit hyvin pitkiin aikajaksoihin. "Pitkä lasku", joka alkoi 3114 eaa. päättyy vuonna 2012, kuten New Age -uskojat ovat jo useasti julistaneet.

Atsteekit juhlistivat jokaista kuukauttaan veriuhrilla tietylle jumaluudelle. Vuoden vaihtuessa sammutettiin tulet koko valtakunnasta, ja juuri ennen auringonnousua papit repivät sydämen elävän uhrin rinnasta ja sytyttivät tulen hänen rintaonelossaan. Jos he olisivat tässä epäonnistuneet, maailman olisi vallannut ikuinen pimeys ja kylmyys. (Voin kuvitella hikiset ja räpeltävät miehet koettamassa saada tulta aikaan verta pulppuavassa ontelossa - harjoitelivatkohan he salaa joillakin onnettomilla orjilla?)


Sekä hyvällä jumalalla - atsteekeilla Quetzalcoatl - että hänen synkällä veljellään - Tezcatlipoca - oli yhtä tärkeä rooli; he eivät olleet samalla tavoin vastakohtia kuin kristinuskon Jumala ja Saatana, vaan yhtä luonnollinen osa elämän kiertokulkua kuin valo ja pimeys. Quetzalcoatl, Sulkakäärme, oli myös nähtävissä yötaivaalla. Häntä edusti Linnunrata, jonka kaksi haaraa olivat jumalakäärmeen kaksi päätä. Toinen pää edusti elämää, toinen kuolemaa. Jopa hyvä jumala yksinään oli siis kaksinainen olento. Quetzalcoatlin ilmentymä maan päällä oli quetzal-lintu ja myös kotka. Tezcatlipocaa edusti musta jaguaari.

Sulkakäärme Tenochtitlanin suuressa temppelissä

Perimätieto väittää, että espanjalaiset voittivat atsteekit helposti, koska heitä pidettiin Quetzalcoatlin ilmentyminä. Niin he kaiketi olivatkin - sen pään, joka tuotti kuolemaa. Jukatanin mayat olivat vähän aikaisemmin kohdanneet saman eurooppalaisen kuolemanjumalan. Jukataniin iski voimakas kuivuus ja kaupunkien asukkaat sairastuivat isorokkoon - tautiin, jonka eurooppalaiset toivat. Jäljelle jääneet pakenivat ylängöille, ja siellä jotkut kansan jäännökset edelleenkin käyttävät mayakalenteria. Jukatanissa uhreja heitettiin cenoteihin, kalkkimaassa oleviin vesiläheisiin - tai lähde on väärä sana, maan alla virtaa jokia, joihin cenotet johtavat. Todellinen alamaailma. Kun kuivuus iski, cenoteihin heitettiin epätoivoisesti yhä lisää uhreja, kunnes jumalat leppyivät ja sallivat veden taas virrata (tämä on muuten niiden vaakasuorassa "lentävien" hahmojen selitys, josita Däniken piti niin paljon melua - uhrit uivat cenoteissa, kunnes hukkuivat tai säilyivät hengissä niin kauan, että papit vetivät heidät ylös tuomaan profetian jumalilta; jotkut harvat todella selviytyivät tällä tavoin).

Vaikka isorokko tuhosi nämä kulttuurit - sodasta he olisivat selviytyneet, mutta eivät taudista - intiaanit elävät yhä. Mesoamerikkakin on yhä yhtä arvaamaton ja väkialtainen. Niinpä "Kuolleiden päivää" juhlitaan vieläkin joka vuosi - se on vain siirtynyt alkuperäiseltä paikaltaan - elokuulta - marraskuun alkuun, Pyhäinpäivään.


Niinpä elämää ja kuolemaa on nyt pidetty aloillaan kalenterilla ja uhreilla neljä ja puoli tuhatta vuotta. Väkivalta ja laskutaulu luonnon väkivaltaa vastaan, tähtien säännöllinen kierto maan arvaamattomuutta vastaan. Ja fatalistinen usko kuoleman välttämättömyyteen ihmisten sydämissä.


3 kommenttia:

jPekka kirjoitti...

Perimätieto kertoo myös, että espanjalaiset voittivat atsteekit kymmenkertaisen miesylivoimansa ansiosta. Espanjalaisia itseään oli vain satakunta miestä jokaista tuhatta atsteekkia kohti, mutta espanjalaisten historiankirjoitus vähättelee mielellään sitä, että espanjalaisten apuna oli satakertainen määrä atsteekkien vallan alta pois haluavien muiden kansojen sotureita.

Mette kirjoitti...

Näin kerrotaan. Asiaan aikutti myös se, että espanjalaiset sotivat tappaakseen. Atsteekeille sota oli rituaali, jossa otettiin vankeja uhrikiville.

Anonyymi kirjoitti...

"espanjalaiset sotivat tappaakseen. Atsteekeille sota oli rituaali, jossa otettiin vankeja uhrikiville."

Nojaa, olihan tämä kieltämättä läsnä monissa taisteluissa; atsteekit halusivat toisinaan vain vahingoittaa vastustajiaan. Kukkaissodissa tämä oli pääsyy, mutta niitä käytiin lähinnä erään naapuruskaupunki Tlaxcalan kanssa (mihin kyseinen kaupunki vaikuttaisi suostuneen lähinnä jonkinlaisten pakotteiden alla; tästä puhuvat puolestaan Tlaxcalan ulkopuolelle hylätyt piirityslaitteet, sekä tlaxcalteekkien suhtautuminen atsteekkeihin).

Pääasiallinen syy oli kuitenkin yleensä tribuutin hankkiminen, eli väitöksesi ei ole aivan korrekti.

Espanjalaisia atsteekit pyrkivät (luovuttuaan uskomasta espanjalaisten jumalaisuuteen; asia jonka kaikki muut kaupunkilaiset, paitsi Montezuma tuntuivat jo varhaisessa vaiheessa tajunneen) juuri usein tappamaan, missä onnistuivatkin varsin tehokkaasti esimerkiksi kun espanjalaiset ensimmäisen kerran ajettiin ulos Tenochtitlánista.