ADOPTIOITA ROUSSEAUN TAPAAN osa II
Thomas Day (1748-1789) kuvattuna Rousseaun Emilen tyyliin kirja kädessään
Rousseaun Emile houkutteli useita kasvatuskokeiluihin. Kummallista kyllä, vaikka esikuvassa kasvatettiin nuorta poikaa, jäljittelijöillä oli kiinnostus nuoriin, kauniisiin tyttöihin - mitä jaloimmissa tarkoituksissa luonnollisesti.
Thomas Day kuului tuohon mukavaan ryhmään, Englannin gentlemanneihin, joilla oli juuri sopivasti tuloja, niin että heidän ei tarvitnnut tehdä työtä, ja juuri sen verran koulutusta, että se antoi heille tilaisuuden kokeilla tiedettä, kirjallisuutta, filosofiaa ja filantropiaa. Dayn ystävä oli Richard Lovell Edgeworth, irlantilainen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi kirjailija Maria Edgeworthin isänä. Edgeworth suunnitteli sateenvarjoja, nai neljä kertaa (kaksi vaimoista antoi ensin rukkaset Daylle) ja sai 22 lasta. Hän esitteli myös Dayn seuraan nimeltä "Birmingham Lunar Society".
Seura ei suinkaan ollut hullujen kokoontumispaikka, vaan siihen kuului monia, myöhemmin kuuluisia amatööritiedemiehiä, muun muasa höyrykoneen keksijä James Watt ja Yhdysvaltojen historiasta tutut Benjamin Franklin ja Thomas Jefferson. Seuran nimi johtui siitä, että se kokoontui täysikuulla, jolloin matkustaminen oli helpompaa (ennen keinovalon aikaa). Thomas Day taisi olla seuran hulluin jäsen ellei se sitten ollut Edgeworth (joka suunnitteli sateenvarjoja heinäsuoville).
Eräs Gayn ystävistä oli John Bicknell, vakaata maalaissukua. Molemmat ihailivat Rousseauta, ja kun Day kyllästyi saamaan rukkasia seurapiiriensä tytöiltä (Edgeworthin sisarkin oli torjunut hänet), hän päätti kokeilla vaimon kasvatusta mittojen mukaiseksi. Day ja Bicknell etsivät kahdesta orpokodista kaksi kaunista tyttöä, 11- ja 12-vuotiaat. Lähteet ovat epäselviä siitä, kumpi oli huikaiseva punapää, kumpi pellavanvaalea. Toinen ristittiin uudelleen nimellä Lucrezia, toinen sai nimekseen Sabrina Sidney. Orpokodeille riitti kuittaukseksi, että toinen tytöistä saisi kunnon ammatin (tarvittiin naimisissa oleva holhooja, ja Day nimesi Edgeworthin vaivautumatta kysymään tältä mitään) ja toisen Day naisi, jos tästä tulisi kelvollinen; ellei, hän antaisi tytölle myötäjäisrahat.
Day vei saaliinsa Ranskaan. Hänen näkemyksensä oli, että koska tytöt eivät osanneet ranskaa, he eivät pääsisi turmeltumaan ranskalaisessa elämässä. Avignonissa paikalliset epäilemättä hämmentyivät melkosiesti. Day opetti tyttöjä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta kahdeksan kuukautta tätä kokeilua riitti. Tytöt kyllästyivät, koska eivät osanenet puhua kenenkään kanssa; he saivat isorokon; Reinin-retkellä vene kaatui; ja eräs ranskalaisupseeri käsitti tilanteen väärin (?), lähenteli toista tytöistä ja Day joutui käymään hänen kanssaan kaksintaistelun. Ranskalaiset tiet olivat huonoja, muodit kammottavia ja naiset määräileviä. Retkikunta palasi Lontooseen. Siihen mennessä Day oli päättänyt luopua Lucreziasta, joka hänen mielestään oli joko voittamattoman typerä tai parantumattoman itsepäinen, ja pani tämän modistin oppiin.
Modisti ja aputyttö
Lucrezian ei käynyt niinkään huonosti; hän oppi ammatin, nai verhoilijan ja eli kunniallisesti loppuelämänsä. Sabrinan kasvatus jatkui - tyttö oli nyt 13-vuotias kaunotar. Day päätti opettaa hänelle kaikkia spartalaisia hyveitä; rakkautta karuun elämään, horjumatonta rohkeutta ja tiukkaa vaiteliaisuutta. Ehkä hänen menetelmissään oli vikaa. Hän kaatoi sulaa sinettilakkaa opettaaksen tytön kestämään tuskia horjumatta; Sabrina kirkui. Day ampui pistooleilla hänen alushameisiinsa opettaakseen hänet olemaan säikähtämättä; tyttö hyppi ja kirkui. Hän kertoi tytölle, että häntä uhkasi vaara, jota ei saanut kertoa kenellekään; seuraavana päivänä jokainen palvelija tiesi asiasta. Day luovutti. Jos hän ei kyennyt opettamaan Sabrinaa, tämä oli ilmeisesti mahdoton ja toivoton tapaus. Day sijoitti hänet sisäoppilaitokseen ja lähti jatkamaan omia puuhiaan. (Hän kirjoitti pitkän runon "The Dying Negro" ja lastenkirjan "The History of Dandford ja Merton", jotka molemmat saarnasivat orjuutta vastaan. Lopulta hän löysi naisen, joka suostui naimaan hänet, mutta putosi kouluttamattoman hevosen selästä ja kuoli. Hän oli kieltäytynyt koulimasta eläintä, koska se olisi ollut sen vapaan luonnon rajoittamista - tyttölapset ja eläimet olivat ilmeisesti eri juttuja.)
Sabrina ei sentään jäänyt heitteille. John Bicknell nai hänet - hänellä oli jo hyvä asianajajan virka ja mukavat tulot. Kun asiasta kerrottiin Daylle, hän sanoi happamesti Sabrinalle: "Saat tietenkin lupani, mutta muista, etten suositellut tätä.". Kun Bicknell kuoli, Sabrina siirtyi kreikkaa harrastavan oppineen, tohtori Charles Burneyn taloudenhoitajaksi ja eli pitkän ja kunnioitetun elämän.
Sabrinan häät saattoivat muistuttaa Richardsonin "Pamela"-romaanin häitä
Thomas Day kuului tuohon mukavaan ryhmään, Englannin gentlemanneihin, joilla oli juuri sopivasti tuloja, niin että heidän ei tarvitnnut tehdä työtä, ja juuri sen verran koulutusta, että se antoi heille tilaisuuden kokeilla tiedettä, kirjallisuutta, filosofiaa ja filantropiaa. Dayn ystävä oli Richard Lovell Edgeworth, irlantilainen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi kirjailija Maria Edgeworthin isänä. Edgeworth suunnitteli sateenvarjoja, nai neljä kertaa (kaksi vaimoista antoi ensin rukkaset Daylle) ja sai 22 lasta. Hän esitteli myös Dayn seuraan nimeltä "Birmingham Lunar Society".
Seura ei suinkaan ollut hullujen kokoontumispaikka, vaan siihen kuului monia, myöhemmin kuuluisia amatööritiedemiehiä, muun muasa höyrykoneen keksijä James Watt ja Yhdysvaltojen historiasta tutut Benjamin Franklin ja Thomas Jefferson. Seuran nimi johtui siitä, että se kokoontui täysikuulla, jolloin matkustaminen oli helpompaa (ennen keinovalon aikaa). Thomas Day taisi olla seuran hulluin jäsen ellei se sitten ollut Edgeworth (joka suunnitteli sateenvarjoja heinäsuoville).
Eräs Gayn ystävistä oli John Bicknell, vakaata maalaissukua. Molemmat ihailivat Rousseauta, ja kun Day kyllästyi saamaan rukkasia seurapiiriensä tytöiltä (Edgeworthin sisarkin oli torjunut hänet), hän päätti kokeilla vaimon kasvatusta mittojen mukaiseksi. Day ja Bicknell etsivät kahdesta orpokodista kaksi kaunista tyttöä, 11- ja 12-vuotiaat. Lähteet ovat epäselviä siitä, kumpi oli huikaiseva punapää, kumpi pellavanvaalea. Toinen ristittiin uudelleen nimellä Lucrezia, toinen sai nimekseen Sabrina Sidney. Orpokodeille riitti kuittaukseksi, että toinen tytöistä saisi kunnon ammatin (tarvittiin naimisissa oleva holhooja, ja Day nimesi Edgeworthin vaivautumatta kysymään tältä mitään) ja toisen Day naisi, jos tästä tulisi kelvollinen; ellei, hän antaisi tytölle myötäjäisrahat.
Day vei saaliinsa Ranskaan. Hänen näkemyksensä oli, että koska tytöt eivät osanneet ranskaa, he eivät pääsisi turmeltumaan ranskalaisessa elämässä. Avignonissa paikalliset epäilemättä hämmentyivät melkosiesti. Day opetti tyttöjä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta kahdeksan kuukautta tätä kokeilua riitti. Tytöt kyllästyivät, koska eivät osanenet puhua kenenkään kanssa; he saivat isorokon; Reinin-retkellä vene kaatui; ja eräs ranskalaisupseeri käsitti tilanteen väärin (?), lähenteli toista tytöistä ja Day joutui käymään hänen kanssaan kaksintaistelun. Ranskalaiset tiet olivat huonoja, muodit kammottavia ja naiset määräileviä. Retkikunta palasi Lontooseen. Siihen mennessä Day oli päättänyt luopua Lucreziasta, joka hänen mielestään oli joko voittamattoman typerä tai parantumattoman itsepäinen, ja pani tämän modistin oppiin.
Modisti ja aputyttöLucrezian ei käynyt niinkään huonosti; hän oppi ammatin, nai verhoilijan ja eli kunniallisesti loppuelämänsä. Sabrinan kasvatus jatkui - tyttö oli nyt 13-vuotias kaunotar. Day päätti opettaa hänelle kaikkia spartalaisia hyveitä; rakkautta karuun elämään, horjumatonta rohkeutta ja tiukkaa vaiteliaisuutta. Ehkä hänen menetelmissään oli vikaa. Hän kaatoi sulaa sinettilakkaa opettaaksen tytön kestämään tuskia horjumatta; Sabrina kirkui. Day ampui pistooleilla hänen alushameisiinsa opettaakseen hänet olemaan säikähtämättä; tyttö hyppi ja kirkui. Hän kertoi tytölle, että häntä uhkasi vaara, jota ei saanut kertoa kenellekään; seuraavana päivänä jokainen palvelija tiesi asiasta. Day luovutti. Jos hän ei kyennyt opettamaan Sabrinaa, tämä oli ilmeisesti mahdoton ja toivoton tapaus. Day sijoitti hänet sisäoppilaitokseen ja lähti jatkamaan omia puuhiaan. (Hän kirjoitti pitkän runon "The Dying Negro" ja lastenkirjan "The History of Dandford ja Merton", jotka molemmat saarnasivat orjuutta vastaan. Lopulta hän löysi naisen, joka suostui naimaan hänet, mutta putosi kouluttamattoman hevosen selästä ja kuoli. Hän oli kieltäytynyt koulimasta eläintä, koska se olisi ollut sen vapaan luonnon rajoittamista - tyttölapset ja eläimet olivat ilmeisesti eri juttuja.)
Sabrina ei sentään jäänyt heitteille. John Bicknell nai hänet - hänellä oli jo hyvä asianajajan virka ja mukavat tulot. Kun asiasta kerrottiin Daylle, hän sanoi happamesti Sabrinalle: "Saat tietenkin lupani, mutta muista, etten suositellut tätä.". Kun Bicknell kuoli, Sabrina siirtyi kreikkaa harrastavan oppineen, tohtori Charles Burneyn taloudenhoitajaksi ja eli pitkän ja kunnioitetun elämän.
Sabrinan häät saattoivat muistuttaa Richardsonin "Pamela"-romaanin häitä
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti