TENUNENÄ-
SHAKESPEARE
William Shakespeare -keskustelun sivussa on käyty keskustelua hänen isästään. John Shakespeare oli maanviljelijän poika, joka nousi tasaisesti maailmassa, nai aatelissukuun kuuluvan naisen (vaikka Mary Arden itse oli pikemminkin maanviljelijän tytär, hän oli Englannin huomattavimpiin kuuuvan Ardenien suvun jäsen) ja anoi omaa vaakunaa päästäkseen vähitellen aatelissäätyyn.
Mary Ardenin kotitalo
He saivat kahdeksan lasta ja John Shakespeare sai vaikutusvaltaisia virkoja Stratfordissa. Siten tapahtui jotakin; hän menetti virkansa, joutui velkoihin, panttasi ja myi suurimman osan omaisuudestaan, ja hänen poikansa lähti kotoa liittyäkseen näyttelijöihin, jotka siihen aikaan olivat melkoisen paheksuttua joukkoa.
Mitä tapahtui?
Kysymys ei ole aivan merkityksetön. Kokonainen koulukunta kiistelee siitä, kirjoittiko William todella ne näytelmät, ja heidän lyöntiaseenaan on muun muassa väite, että mies, jota sakotettiin tunkiosta kaupungin kadulla, ei voinut olla maailman huomattavimman runoilijan isä. Vaikka ei tarvitsisi mennä näin kauas, kysymys on silti kiinnostava. Esimerkiksi se vaakunajuttu.
Shakespearen vaakunan luonnos - tunnuslause tarkoittaa "Ei ilman oikeutta"
Shakespearen aikaan vaakunat olivat vakava juttu. Raha ei riittänyt sellaisen hankkimisen, täytyi osoittaa suvun arvo menneisyydessä, erityiset palvelukset kruunulle ja maalle. Kun Johnin elämä meni alamäkeen, vaakuna unohdettiin. William kaivoi jutun uudelleen esiin mahtinsa päivinä ja sai vaakunan hyväksytyksi, mutta hänelle leukailtiin siitä - eräässä ajan näytelmässä (kilpailijan kirjoittamassa) vaakunasta tehtiin suorastaan härskiä pilaa. (Näytelmässä esiiintyy moukka, jonka vaakunan tunnuslause on "Ei ilman sinappia".) Voisi ajatella, että William anoi sitä tehdäkseen isälleen kunniaa, mutta toisaalta vaakunan kuva on kynä - sopivampi Williamille kuin hansikkaantekijä Johnille.
Varhaisissa Williamin elämäkerroissa kotiväki jätetään helpotuksesta huokaisten, kun tarina siirtyy Lontooseen. Myöhemmin asiaa on pohdittu vakavammin. Kun John Shakespearelle kuuluvaa taloa korjattiin, löydettiin huolellisesti piiloiettuna katosta katolinen tunnustuskirja. Sellaisen omistaminen vei kuningatar Elisabethin aikana mestauslavalle. Ardenit olivat katolisia. Olivatko Williamin vahemmat (ja myös hän itse) salakatolisia? John Shakespearen tiedetään saaneen toistuvasti raskaat sakot, koska hän ei käynyt kirkossa. Veikö katolisuus hänet taloudelliseen tuhoon?
Toisen teorian mukaan hän kävi kauppaa villalla ilman kiltalupaa ja häntä sakotettiin siitäkin. Menivätkö liikeasiat pieleen, kun hän menetti villakaupan? Tämän version mukaan John ei käynyt kirkossa, koska hän pelkäsi törmäävänsä velkojiinsa.
Viimeisimmässä suomennetussa Shakespeare-elämäkerrassa, Stephen Greenblattin kirjassa "Shakespeare", esitetään syyksi, että John ratkesi ryyppäämään. Kun Shakespeare-anekdootteja alettiin kerätä hänen kuolemansa jälkeen, joku muisti hänen isänsä "iloposkisena vanhuksena". Voisimme kuvitella jonkinlaista Coca-Cola-joulupukkia hansikkaantekijän liikkeen tiskin takana ylpeilemässä pojastaan. Tarinalle antaa pontta tieto, että Johnilla oli vuosia kunniatehtävä valvoa kaupungissa valmistetun oluen laatua. Maistuivatko näytteet liian hyvin? Williamin näytelmissä on useita kuvauksia juopoista, yleensä iloisista, riettaista, mutta ei kunnioitetuista - ritari Falstaff on kuuluisa esimerkki. Nuori kuningas Henrik torjuu Falstaffin lopulta unohtumattoman julmin sanoin - Falstaff höperehtii ilosta, kun hänen entinen kumppaninsa prinssi on nyt kuningas: "Kultapojuni!" Mutta prinssi kääntyy hänestä pois: "En tunne sua, vanhus. Luojaas käänny."
Jos kuvaus sivuaa Williamin ja Johnin välejä, se on äärettömän julma. Jos katolilaisuus-juttu on totta, kehoitus Luojan puoleen kääntymiseen on julmaa sekin. John joutui virkansa puolesta - silloin, kun hänellä vielä kaupungin virka oli - valvomaan kirkon katolisten tunnusten repimistä ja vieläpä maksamaan ne - kuoriaitaukset, pyhäinkuvat, alttarit. Miten hän voisi kääntyä Luojansa puoleen, jos hän on tuhonnut Herran huoneen? Vähempikin saisi uskovaisen miehen ryyppäämään.
Olipa John tenunenä tai ei, hänestä pidettiin. Hänen paikkansa kaupunginjohdossa pidettiin hänelle avoinna vuosien ajan, ja iloposkinen vanhus hyöri myymälässään samaan aikaan, kun hänen poikansa seurusteli aatelisten kanssa ja esiintyi kuningattarelle. Johnilla oli ilonaan vaimonsa Mary ja miniänsä Anne sekä lapsenlapset. Ja toivottavasti oluttuoppi, katsoipa hän sen pohjaan liian syvään tai ei.
William Shakespearen syntymätalo
SHAKESPEARE
William Shakespeare -keskustelun sivussa on käyty keskustelua hänen isästään. John Shakespeare oli maanviljelijän poika, joka nousi tasaisesti maailmassa, nai aatelissukuun kuuluvan naisen (vaikka Mary Arden itse oli pikemminkin maanviljelijän tytär, hän oli Englannin huomattavimpiin kuuuvan Ardenien suvun jäsen) ja anoi omaa vaakunaa päästäkseen vähitellen aatelissäätyyn.
Mary Ardenin kotitaloHe saivat kahdeksan lasta ja John Shakespeare sai vaikutusvaltaisia virkoja Stratfordissa. Siten tapahtui jotakin; hän menetti virkansa, joutui velkoihin, panttasi ja myi suurimman osan omaisuudestaan, ja hänen poikansa lähti kotoa liittyäkseen näyttelijöihin, jotka siihen aikaan olivat melkoisen paheksuttua joukkoa.
Mitä tapahtui?
Kysymys ei ole aivan merkityksetön. Kokonainen koulukunta kiistelee siitä, kirjoittiko William todella ne näytelmät, ja heidän lyöntiaseenaan on muun muassa väite, että mies, jota sakotettiin tunkiosta kaupungin kadulla, ei voinut olla maailman huomattavimman runoilijan isä. Vaikka ei tarvitsisi mennä näin kauas, kysymys on silti kiinnostava. Esimerkiksi se vaakunajuttu.
Shakespearen vaakunan luonnos - tunnuslause tarkoittaa "Ei ilman oikeutta"Shakespearen aikaan vaakunat olivat vakava juttu. Raha ei riittänyt sellaisen hankkimisen, täytyi osoittaa suvun arvo menneisyydessä, erityiset palvelukset kruunulle ja maalle. Kun Johnin elämä meni alamäkeen, vaakuna unohdettiin. William kaivoi jutun uudelleen esiin mahtinsa päivinä ja sai vaakunan hyväksytyksi, mutta hänelle leukailtiin siitä - eräässä ajan näytelmässä (kilpailijan kirjoittamassa) vaakunasta tehtiin suorastaan härskiä pilaa. (Näytelmässä esiiintyy moukka, jonka vaakunan tunnuslause on "Ei ilman sinappia".) Voisi ajatella, että William anoi sitä tehdäkseen isälleen kunniaa, mutta toisaalta vaakunan kuva on kynä - sopivampi Williamille kuin hansikkaantekijä Johnille.
Varhaisissa Williamin elämäkerroissa kotiväki jätetään helpotuksesta huokaisten, kun tarina siirtyy Lontooseen. Myöhemmin asiaa on pohdittu vakavammin. Kun John Shakespearelle kuuluvaa taloa korjattiin, löydettiin huolellisesti piiloiettuna katosta katolinen tunnustuskirja. Sellaisen omistaminen vei kuningatar Elisabethin aikana mestauslavalle. Ardenit olivat katolisia. Olivatko Williamin vahemmat (ja myös hän itse) salakatolisia? John Shakespearen tiedetään saaneen toistuvasti raskaat sakot, koska hän ei käynyt kirkossa. Veikö katolisuus hänet taloudelliseen tuhoon?
Toisen teorian mukaan hän kävi kauppaa villalla ilman kiltalupaa ja häntä sakotettiin siitäkin. Menivätkö liikeasiat pieleen, kun hän menetti villakaupan? Tämän version mukaan John ei käynyt kirkossa, koska hän pelkäsi törmäävänsä velkojiinsa.
Viimeisimmässä suomennetussa Shakespeare-elämäkerrassa, Stephen Greenblattin kirjassa "Shakespeare", esitetään syyksi, että John ratkesi ryyppäämään. Kun Shakespeare-anekdootteja alettiin kerätä hänen kuolemansa jälkeen, joku muisti hänen isänsä "iloposkisena vanhuksena". Voisimme kuvitella jonkinlaista Coca-Cola-joulupukkia hansikkaantekijän liikkeen tiskin takana ylpeilemässä pojastaan. Tarinalle antaa pontta tieto, että Johnilla oli vuosia kunniatehtävä valvoa kaupungissa valmistetun oluen laatua. Maistuivatko näytteet liian hyvin? Williamin näytelmissä on useita kuvauksia juopoista, yleensä iloisista, riettaista, mutta ei kunnioitetuista - ritari Falstaff on kuuluisa esimerkki. Nuori kuningas Henrik torjuu Falstaffin lopulta unohtumattoman julmin sanoin - Falstaff höperehtii ilosta, kun hänen entinen kumppaninsa prinssi on nyt kuningas: "Kultapojuni!" Mutta prinssi kääntyy hänestä pois: "En tunne sua, vanhus. Luojaas käänny."
Jos kuvaus sivuaa Williamin ja Johnin välejä, se on äärettömän julma. Jos katolilaisuus-juttu on totta, kehoitus Luojan puoleen kääntymiseen on julmaa sekin. John joutui virkansa puolesta - silloin, kun hänellä vielä kaupungin virka oli - valvomaan kirkon katolisten tunnusten repimistä ja vieläpä maksamaan ne - kuoriaitaukset, pyhäinkuvat, alttarit. Miten hän voisi kääntyä Luojansa puoleen, jos hän on tuhonnut Herran huoneen? Vähempikin saisi uskovaisen miehen ryyppäämään.
Olipa John tenunenä tai ei, hänestä pidettiin. Hänen paikkansa kaupunginjohdossa pidettiin hänelle avoinna vuosien ajan, ja iloposkinen vanhus hyöri myymälässään samaan aikaan, kun hänen poikansa seurusteli aatelisten kanssa ja esiintyi kuningattarelle. Johnilla oli ilonaan vaimonsa Mary ja miniänsä Anne sekä lapsenlapset. Ja toivottavasti oluttuoppi, katsoipa hän sen pohjaan liian syvään tai ei.
William Shakespearen syntymätalo
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti