Viikolla 4 - Stella Maris, Pohjantähti (ja purnausta)

STELLA MARIS

Katolisten suosima nimi Neitsyt Marialle on Stella Maris, Meren tähti. Hänet nähdään
merenkulkijoiden suojelijana ja samalla hahmona, joka on korkeimmalla luomakunnan yllä. Itse asiassa hänet henkilöidään Pohjantähdessä (jopa niin pitkälle, että merenkulkijat ovat sekaannuksia välttääkseen kutsuneet itse tähteä nimellä Stella Nautica).

Koska Pohjantähti sitten saavutti tämän pyhitetyn aseman?

Antiikin aikaan (ja sitä ennen) Pohjantähti ei osoittanut taivaankannen keskipistettä. Ei se tee sitä vieläkään. Vuonna 2100 se on lähinnä taivaan keskipistettä ja alkaa sitten siirtyä taas kauemmaksi. Egyptiläisille taivaan lakipistettä osoitti tähti nimeltä Thuban.

Koptilainen Stella Maris -ikoni näyttää kalat, laivat ja kuunsirpin. Siihen liittyvän tarinan mukaan pyhä tähti on Sirius - ymmärrettävää, koska koptilaiset ovat egyptiläisiä, ja egyptiläisille Sirius oli tärkeä tähti. Egyptin ja antiikin merenkulkijat eivät juurikaan tarvinneet Pohjantähteä. Välimerellä mentiin pääasiassa rantoja pitkin ja tärkeä merireitti Intiaan noudatti tuulia - keväällä mentiin itätuulen mukana Intiaan ja syksyllä monsuuni toi takaisin Afrikan rannikolle, josta sitten vain purjehdittiin pohjoiseen Egyptiin. Intia oli lähellä, kun meressä alkoi olla punasilmäisiä merikäärmeitä.

Tähän väliin on pakko kertoa tarina Eudoxuksesta. Eudoxus eli ptolemaiolaisessa Egyptissä 120 eaa. Pohjois-Intia oli siis merimiehille kauppatuttu paikka, mutta kerran rantaan huuhtoutui eteläintialainen haaksirikkoinen. Kukaan ei saanut tolkkua hänen puheestaan, mutta mies oppi vähitellen itse kreikkaa ja kertoili sellaisia tarinoita Etelä-Intian aarteista, että Eudoxus päätti yrittää maahan Afrikan ympäri. Ensimmäinen retki päättyi Marokon rannikolle - miehistö kapinoi. Eudoxus palasi takaisin ja koetti uudelleen. Tällä kertaa hän otti laivaan mukaan tanssityttöjä pitääkseen miehistön tyytyväisenä. Ei ole tiedossa, onnistuiko tämä työtyytyväisyyskokeilu; Eudoxuksen laiva purjehti Gibraltarin salmesta eikä sitä sen koommin nähty.

Pohjoisessa Pohjantähdellä olisi ollut käyttöä, mutta kuten täällä asuvina hyvin tiedämme, kesäaikana taivas on niin vaalea, että tähtiä ei näy, ja syksyllä ja talvella usein pilvien peitossa. Viikingit suunnistivatkin auringonkorkeuden ja sellaisten merkkien kuin merilinnut, virtaukset ja veden väri mukaan. Pohjantähden me pohjolan asukkaat kyllä olemme tunteneet - se on taivaan naula, joka pitää taivaankannen paikoillaan. Mongoleilla oli sama usko - Pohjantähti oli taivaan telttapaalu.

Sen sijaan Aasian karavaanit käyttivät Pohjantähteä sijaintiaan mitatessaan, ja niinpä kiinalaisilla onkin oma jumalatar tähdelle - Tou Mu. (Eteläisen Aasian merillä merenkulkijoista huolehti Kuan Jin, Armeliaisuuden jumalatar tai paremminkin boddhisatva, sikäli kuin muilta kiireiltään ehti.)

Niinpä katoliset Atlantin purjehtijat, portugalilaiset, espanjalaiset, italialaiset, ranskalaiset ja englantilaiset (kunnes kääntyivät anglikaaneiksi) nostivat katseensa Pohjantähteen ja kutsuivat sitä nimellä Stella Maris. Tänä päivänäkin lukuisat laivat, kirkot, armeliaisuuslaitokset ja rantahotellit kantavat tätä nimeä, ja "Stella Maris" -rukousnauhojen kauppa käy kuumana.

Uruguayn rannikolla Meren tähti suojaa laivoja aivan käytännöllisesti - majakkana.

Vielä vähän kompassista. Ensin uskottiin, että Pohjantähti vetää kompassineulaa puoleensa. Siitä englanninkielinen nimi "Lodestar". Kun asiaa tarkemmin pohdittiin, huomattiin, ettei tähti ole asiassa osallisena. Niinpä keksittiin ajatus Magneettivuoresta, joka vetää rautaa puoleensa niin hirmuisella voimalla, että jos laiva purjehtii lähelle, kaikki naulatkin rungosta sinkoutuvat vuoreen kiinni ja alus tuhoutuu. Sinbad Merenkulkija ei ollut ainoa merimies, jonka aluksen Magneettivuori on tuhonnut.

William Shakespeare sonetissaan vertaa ikuista rakkautta tähteen, jonka korkeuden mittaus kertoo laivan sijainnin. Hän ei mainitse Stella Marista, vain viittaa siihen (Englannin uskonnollisessa ilmapiirissä varovaisuus oli suotavaa):

Love is not love
Which alters when it alteration finds,
Or bends with the remover to remove:
O, no! it is an ever-fixed mark,
That looks on tempests and is never shaken;
It is the star to every wandering bark,
Whose worth's unknown, although his height be taken.








TAHTO JA TEKO

Muistaakseni hallituksemme tarkoitus heidän päättäessään olutpullojen hinnoittelua viimeksi oli nitistää mäyräkoirat. Ei tainnut onnistua.

Kun sunnuntaina piipahdin paikalliskauppaan ostamaan sitä sun tätä, piti ottaa mukaan myös sixpack kahdelle hengelle. Ei onnistunut. Kaupassa oli kaikenlaisia tölkkipakkauksia, huomattava määrä mäyräkoiria - mutta ei sixpackeja. Keskustelin kassarouvan kanssa. Paljastui seuraavaa:

Mäyräkoirat ovat edelleen arvossaan. Ne sopivat mukavasti käteen, ovat sopivia seurueelle ja ylipäänsä kätevästi mukaan lähteviä pakkauksia.

Sen sijaan sixpackit ovat vaikeuksissa. Uusi laki vaatii, että yksittäinen pullo saa maksaa vain saman verran kuin pullo halvimmassa pakkauksessa. Niinpä ihmiset, jotka eivät halua täyttä mäyräkoiraa, repivät lähimmän auki ja tuovat kassalle sopivan määrän pulloja irtonaisina. Kiroilevat kaupan naiset repivät loput ja panevat irtopullojen laatikkoon (mikä selittää aikaisemmin huomaamani ilmiön, jossa pullolaatikossa oli sekaisin sitä sun tätä).

Joten hallituksemme ei tappanut mäyräkoiria. He tappoivat sixpackit.


LOJAALISUUS ON MUKAVAA


Tutkimuksen mukaan kolmasosaa eduskunnan naistyöntekijöistä on ahdisteltu seksuaalisesti töissä ja ahdistelijat ovat olleet mieskansanedustajia.

Luonnollisesti naiskansanedustajat ovat vihaisia ja loukkaantuneita. Nuorten naisten puolesta? Ei!

Marjukka Karttusen mukaan "asiaa käsiteltäessä täytyy ottaa huomioon, mitä kukin pitää häirintänä." --- "Toisaalta itsekin silitän ja otan olkapäästä kiinni aina kun on mahdollisuus. Joku voisi tulkita senkin häirinnäksi, Karttunen pohtii." (IL)

Voisi luulla, että naiset tietävät, mitä eroa on sillä, että nainen ottaa olkapäästä kiinni, tai sillä, että mies ahdistelee. (Työelämässä jouduin itsekin häirinnän kohteeksi - taatusti tiedän eron.)

Heidi Hautala "ei itse ole varsinaisesti nähnyt ahdistelua".

Kokoomuksen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara tyrmää tutkimustuloksen täysin.

- En usko tähän ollenkaan! Mielestäni tutkimuksen tulos on väärä, Asko-Seljavaara huudahtaa.

Kansanedustajan mielestä on mahdotonta, että eduskunnan naistyöntekijöistä niin moni kokisi seksuaalista häirintää.

- En pysty ymmärtämään. Kysymysten on pitänyt olla johdattelevia, outo tutkimus.

- Skandaalinhakuinen juttu, mikä ei varmastikaan pidä paikkansa, Asko-Seljavaara päättää. (IL)


Siitä saitte, naiset. Valehtelette, ruojat.


Ei kommentteja: