Viikolla 52 - Joulun lapsen syntymä ja pelottava tarina


JOULUN KUMMITUSTARINA

Vanhan englantilaisen perinteen mukaan jouluun kuuluu pelottava tarina.

Thomas Hardyn "The thieves who couldn't stop sneezing" ei suoranaisesti ole kummitusjuttu, mutta liittyy silti jouluun. Olkaa hyvät ja kääntykää "Kaasuvalo-sivuston" tarinan puoleen.




JOULUN SYNTYMÄJUHLA


Joulun syntymätapahtuma oli ensin jäykän hierarkkinen tapahtuma. Voimme kuvitella, että niin oli (ainakin varhaiskeskiajalla) myös todellinen syntymä sillä hetkellä, jolla vastasyntynyt esiteltiin juhlallisesti suvulle ja naapureille. Kuinka paljon merkittävämpi olikaan Kristuksen, joulun päähenkilön, Jumalan ainoan pojan, syntymä?



Taitelijat pyrkivät luonnollisesti ylittämään toisensa.


Tähän maalaukseen on koetettu saada mahtumaan kaikki - lampaat, paimenet, aasi, enkelit, kaikki jouluevankeliumin tapahtumat.


Tässä on jo tuotu kuvaan joulun ihme - poikalapsen syntymä. Yksi pikkuinen karitsa musituttaa lammaslaumoista, enkelit pysyttelevät poissa tieltä. Jäljellä ovat vain hämmästyneet vanhemmat - Neitsyt Maria viitoissaan, palvova isä - ja harvinaisen elävä vauva, joka selvästi on tietoinen tulevasta roolistaan.

Pieni heitto nykyaikaan. Joulun syntymän ihme on väistynyt niin pitkälle, että jutusta voidaan laskea pilaa. Tässä yksi moderneista versioista:




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi, että kaikki kolme linkkiä Sinun omiin blogeihisi sivun oikeassa ylälaidassa, tuntuvat vievän wikipedian hypertext transfer sivulle.
Jotain vialla?

Mette kirjoitti...

Kiitoksia, toivottavasti ongelma on nyt korjattu. Bloggerin uusi ominaisuus oli hiukan - hmmm - epäselvä.