Viikolla 19 - Suomessa murhatut ministerit


HEIKKI RITAVUORI,

JÜRI VILMS



1920-luvun vaihde oli Suomessa todella vilkasta aikaa. Saatiin itsenäisyys, käytiin kansalaissota, julistettiin kieltolaki (ja ajeltiin pirtukauppiaita ympäri maata) ja murhattiin ministereitä. Tosin vain kaksi; yksi suomalainen, yksi virolainen.

Heikki Ritavuori

Heikki Ritavuori ammuttiin kotiovelleen 14. helmikuuta vuonna 1922. Erikoisen sattuman kautta minulla on tapaukseen henkilökohtainen kosketus. Paljon nuorempana kuin nyt olin junalla tulossa Helsingistä. Vastapäätä istui varsin arvokas vanha rouva. Hän alkoi jutella. Koska kiinnostukseni heti ensi sanoista oli kiihkeä, hän kertoi koko tarinan ennen kuin jäi junasta Hämeenlinnassa.

Hän oli ollut piikana Ritavuorilla, kun murha tapahtui. Kuten päivittäinen tapa oli, hän oli vahtinut ikkunasta ministerin kotiin tuloa. Kun hän näki Ritavuoren kadulla, oli aika kattaa kahvipöytä. Tällä kerralla ministeri ei tullutkaan sisään. Sen sijaan hän kuuli kovia pamahduksia. Siten soi ovikello, ja puhelimessa ollut talon emäntä meni avaamaan oven. Oven takana oli Gerda Ryti, joka sanoi Ritavuoren tulleen ammutuksi. Minulle puhunut rouva valitti, että hän ei ollut nähnyt tapausta - hän oli kattamassa sitä kahvipöytää.

Tällä tavoin sain ensi kertaa tietää, että itsenäisessä Suomessa oli murhattu ministeri - miten viaton sitä ihminen voi olla. Kaikki puhuvat Bobrikovista, koulun historiankurssiin hän kuului, muta Ritavuoresta ei yhtä sanaa.

Murhaaja, Ernst Tandefelt, oli halunnut aikoinaan tappaa myös Bobrikovin, mutta Eugen Schauman oli ehtinyt ensin.

Ritavuoren murha ja murhaaja on käsitelty varsin kattavasti Wikipediassa, joten en sekaannu niihen sen enempää lukuunottamatta sitä pientä yksityiskohtaa, että Ritavuoren murhaa ei tutkinut Etsivä Keskuspoliisi, kuten asiaan olisi kuulunut, koska Etsivän Keskuspoliisin silloinen johtaja Ossian Holmström oli itsekin aktivisteja eikä tutkinta olisi ollut puolueettomissa käsissä. Holmströmillä on oma osuutensa myös virolaisen varapääministerin, Jüri Vilmsin, murhan tutkinnassa.

Jüri Vilms

Vuonna 1918 Viro oli hyvin, hyvin nuori itsenäinen valtio, kuten tietysti Suomikin. Viron ongelmana oli Saksa, joka ei vielä ollut kokonaan hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa ja kutsui Viroa "kummalliseksi pieneksi valtioepäsikiöksi". Niinpä Virosta lähti Suomen kautta - Suomenlahden jään yli (tuttu pakoreitti virolaisille) - varapääministeri Vilms ja hänen mukaansa elintarvikekomitean jäsen Arnold Jürgens ja samassa komiteassa toiminut Johannes Peistik. Oppaaksi jääreitille lähti Käsmusta (lähinnä Suursaarta Viron puolella oleva niemi) Aleksei Rünk. Käsmusta lähtö oli viimeinen kerta, kun näistä neljästä miehestä on luotettava havainto.

Seppo Zetterberg on kirjoittanut Jüri Vilmsin kuolemasta niin pätevän teoksen "Jüri Vilmsin kuolema", etten aio ryhtyä sitäkään tarinaa repostelemaan. Tyydyn toteamaan, että virallinen tulkinta, jonka mukaan saksalaiset olisivat pidättäneet virolaiset Suursaaressa, kuljettaneet heidät Kotkan kautta Helsinkiin ja ampuneet siellä, on Zetterbergin toimesta ammuttu täyteen reikiä ja upotettu. Jokaiselta yksityiskohdaltaan. Ainoat tiedossa olevat faktat ovat: retkeläisten hevonen löydettiin jäältä, jossa se kuoli nälkään (ei "jalka katkenneena", kuten virallinen versio väittää). Suursaarelaiset kiistivät moneen kertaan nähneensä virolaisia. Kotka oli mainittuna aikana punaisten hallussa ja tarinassa esiintyvä alus "Regina" telakalla Helsingissä. Kukaan kuulustelluista ei tiedä Helsingissä mitään virolaisista.

Minähän lupasin Ossian Holmströmin mukaan tarinaan. Hän keitti soppaa varsin merkillisin tavoin Zetterbergin mukaan, ja tunsi kolmikon, joka kasasi virallisen kertomuksen. Varsinainen konnakolmikko olivat he; huijari ja pirtukauppias Peeter Matz, Hämeenlinnassa syntynyt venäjänjuutalainen Joel Krapifsky, myös huijari ammatiltaan, ja Aleksander Belostotsky, samaa maata hänkin. Näistä Krapifsky oli Ossian Holmströmin tuttu ja entinen työtoveri. Yhdessä tämä kolmikko sepitti merkillisen kertomuksen Vilmsin ja hänen seuralaistensa kärsimystiestä, joka on hyväksytty viralliseksi kertomukseksi lähes näihin päiviin asti.

Kirjoitan "näihin päiviin asti", koska Internetistä löytyi Viron Vikipeedian artikkeli. Pakon edessä luen vaikka viroa, joten totean, että Vilms ja hänen kaksi toveriaan joutuivat Hauholla 2. toukokuuta ruotsalaisten vapaaehtoisten käsiin. Viitteenä olevaa Eesti Expressin artikkelia 28.2.2008 en saa auki, mutta Vikipeedian mainitsema Erik Reichenberg oli ruotsalaisen prikaatin konekiväärikomppanian päällikkö. Vikipeedia mainitsee erityisesti Jürgensin.

Voisi lähteä siitä, että jääopas Aleksei Rünk olisi kääntynyt takaisin, kun Suomen rannikko oli tavoitettu (ja kuului ehkä niihin Zetterbergin raportin mainitsemiin "bolshevikkeihin", jotka Suursaaresta käännytettiin Kotkaan), ja kolme virolaista olisi seikkaillut Hauholle asti, jossa heidän matkansa pää tuli vastaan.

Kuka tietää? Kuolleita he varmasti olivat. Viro, Suomi ja Saksa syyttelivät toisiaan toiseen maailmansotaan asti, mutta yksikään maista ei tosissaan yrittänyt selvittää Vilmsin, Jürgensin ja Peistikin kohtaloa. (Tällä kohtaa Heikki Ritavuori vielä vilahtaa - hän toimi vuonna 1921 sisäasiainministerinä ja koetti selvittää Vilmsin kohtaloa.) Olisi hiukan ironista, jos heidät ampuivatkin ruotsalaiset.


KYPÄRISTÄ


Haluan kiittää ja kiinnittää huomiota saamaani ansiokkaaseen repliikkiin artikkeliini kypäristä.

Kiitän anonyymiä kommentoijaa, joka on lisännyt tietojani (ja toivottavasti muidenkin tietoja) asiantuntemuksellaan.

1 kommentti:

Matti Paasio kirjoitti...

Kiitos Jüri Vilmsiä ja Heikki Ritavuorta koskevista tiedoista. Eksyin tänne, kun etsin tietoa Pohjois-Haagan punaisten hautausmaasta. Onpa hieno blogi!

T. Matti
http://krrrmay.blogspot.fi