Viikolla 17 - Nokipoikia

NOKIPOJAT

Nyt ei ole tarkoitus kirjoittaa hänestä, joka "yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää". Nyt on puhe pojista, joihin alempana olevan uutisen kommentoinnissakin viittasin, pojista, jotka Englannissa tunnettiin myös nimellä "climbing boys".

Nuohouksen historia alkoi 1600-luvulla, ja varsin nopeasti kehitettiin keino panna pieni poika kiipeämään savuhormiin mukanaan harja ja raaputusrauta.

Poikia saatiin köyhäintaloista (1700-1800-luvun armoton tapa karsia köyhät - jos ei kyennyt osoittamaan omaavansa säännöllistä työtä paikkakunnalla, pantiin köyhäintaloon lukkojen taakse tekemään jotakin mahdollisimman rasittavaa ja kurjaa työtä. Englannin vauras väki uskoi vakaasti, että ihmiset ovat köyhiä laiskuuttaan, joten heille pitää antaa kimmokkeita kunnon työn hakuun. Orvot tai muuten ilman huoltajaa olevat lapset annettiin "oppilaiksi" sellaisiin töihin, joihin kukaan ei terveellä järjellään olisi ruvennut, kuten juuri nokipojiksi.

Vaikka nuohouksen historia kainosti väittää, että nokipojan ikä oli seitsemän vuotta, lapsia pakotettiin hormeihin neljän vuoden iästä asti. Ammatin haittoja olivat nälkä, keuhkosairaudet, silmäsairaudet ja kivessyöpä. Myös arpisiksi ja tunnottomiksi palaneet kädet, polvet ja jalkaterät, koska talonomistajat eivät vaivautuneet sammuttamaan tulta ennen kuin juuri nuohoojan tullessa. Jos hormi oli viileä, siellä saattoi myös törmätä rottiin. Ammatin hyvä puoli oli se, että sitä ei tarvinnut sietää kauan - pojat kuolivat nuorina. William Blake kirjoitti kaksi runoa, joissa molemmissa nokipojat kuolivat, mutta ei hätää, taivaassa on hyvä olla. Viktoriaaninen sentimentaalisuus saattoi olla hyvin kyynistä.

When my mother died I was very young,
And my father sold me while yet my tongue
Could scarcely cry " 'weep! 'weep! 'weep! 'weep!"
So your chimneys I sweep & in soot I sleep.

-----

And so Tom awoke; and we rose in the dark.
And got with our bags & our brushes to work.
Tho' the morning was cold, Tom was happy & warm;
So if all do their duty they need not fear harm.

"Weep! Weep" oli nokipoikien huuto, jolla ilmaistiin, että savupiippuja tullaan nuohoamaan - sweep. Ei ihme, että murtovarkaat palkkasivat näitä poikia - myös nuohooja saattoi lainata poikaa pientä korvausta vastaan. Eräs viktoriaanisen ajan kuuluisimpia vankilapakoja oli Williamsina tunnetun entisen nokipojan. Newgaten vankilan jaloittelupihaa ympäröivät korkeat kivimuurit. Muurien yläpuolella oli pyöriviä, teroitettuja rautapiikkejä ja niitä tukevassa tangossa vielä veitsenteräviä piikkejä. Williams kiipesi muurin nurkkauksessa tukien käsiään ja jalkojaan kiviin ja kiersi sitten muurin kolme sivua päästäkseen kohtaan, josta voi pudottautua alla oleville katoille. Hänen kätensä ja jalkansa silpoutuivat pahasti, mutta niistä oli kuumissa savuhormeissa mennyt tunto, niin että verta vuotavana hän pääsi erääseen yhteiskeittiöön, jossa ihmiset avustivat häntä, sitoivat hänen haavansa ja antoivat hänen lähteä vapaana miehenä. Michael Crichton on lainannut Williamsin tarinaa kirjassaan "Herrasmiesryöstäjä" ja koristanut sitä väitteellä, että Williamsin verta tippui alla eisovan vartijan päähän, mutta tämä luuli pisaroita sateeksi.

Tunnetuin pikku nokipoika on kaiketi Charles Kingsleyn "Vellamon lapet" -kirjan Tom, joka eksyi hormien sokkeloissa ja tuli alas väärään huoneeseen. Huoneessa asuva pikkutyttö kirkaisi, Tomia luultiin murtovarkaaksi, hän pakeni, päätyi jokeen ja muuttui vesilapsoseksi. Myöhemmin vesilapsena hänellä oli tilaisuus nähdä julman mestarinsa rangaistus jossakin tuonpuoleisessa:

"Niin, tietenkin se on minun syyni", sanoi Grimes. "Pyysinkö minä itse päästä tähän vankilaan? Pyysinkö tulla nuohoomaan teidän kurjia savutorvianne? Pyysinkö, että panisitte palavia olkia alleni saadaksenne minut nousemaan tänne? Halusinko tarttua kiinni heti ensimmäiseen savutorveen, se kun oli niin hävyttömän täynnä nokea? Pyysinkö jäädä tänne, ties kuinka pitkäksi aikaa, kenties sadaksi vuodeksi, saamatta oluttani tai piippuani tai mitään elukallekaan kelpaavaa saatikka ihmiselle?

"Et", vastasi vakava ääni takaapäin. "Ei tehnyt sitä Tomkaan, kun kohtelit häntä juuri samalla tavalla."

Muistutuksena siitä, että Englanti ei ollut ainoa maa, jossa käytettiin nuohoojapoikia, olkoon Lisa Tetznerin "Musta veljeskunta", jossa ticinolaisia (italiaa puhuva Sveitsin kanttooni) poikia päätyy Milanon savupiippuja rasaamaan. Kiitos vinkistä Lurkerille.

POSTILUUKKUVARAS

Varas murtautui Itävallassa valtaa pitävän sosiaalidemokraattisen puolueen päämajaan viime viikon lopussa. Tapahtumasta tekee omituisen se, että varas tunkeutui puoluetoimiston tiloihin postiluukun kautta.

Ja vielä omituisemmalta tapahtuma tuntuu, kun kuulee postiluukun olevan kooltaan 35x35 senttimetriä. (IS)

Mahtaakohan Itävallassa olla vielä nokipoikamarkkinat? 1800-luvun Englannissa nuohoojat hankkivat hyvin laihoja ja pieniä poikia "oppipojikseen" (ja huolehtivat siitä, että nämä laihoina pysyivätkin), koska talojen mutkaisissa savuhormeissa pojat toimivat elävinä nokiharjoina. Jos poika ei halunnut kiivetä, hänen alleen sytytettiin nuotio. Samoja poikia käyttivät myös rikollisjärjestöt murtovarkauksiin, koska pieni poika mahtui mistä luukusta tahansa ja avasi sitten oven tai ikkunan aikuisille rosvoille. Oliver Twist, kuten kirjan lukeneet muistavat, joutui tällaiseen hommaan.

Jos Itävallassa ei ole nokipoikia, niin miten olisi opetettu käärme? Marakatti? Tai mungo, kuten Sherlock Holmes -tarinassa?


Kiitokseni muuten Purpose-meemistä Timolle (Realistisen optimistin juttuja)

Omasta puolestani ojentaisin prenikan seuraaville:
Kirjavinkit
Viides rooli

...ja loput, joille olisin prenikan myöntänyt, olivat saaneet sen jo.