NAPOLEONIN VOITTAJAT
Napoleonin voittajiksi ovat julistautuneet monet - Kutuzov, Wellington ja Nelson muiden muassa. Itse asiassa Napoleon hävisi lukuisalle, mutta hyvin pienikokoiselle joukolle. Lisäksi samat voittajat voittivat myös hänen vastustajansa. Perin epäromanttista - vastustajia olivat kirput ja täit.
Napoleon Jaffan ruttosairaalassa
Italian voittaja Napoleon himoitsi lisää mainetta ja kunniaa 1798. Hän haaveili Intian valloittamisesta. Reitti oli hänelle selvä: ensin otetaan Egypti, sitten miehet laivoihin ja Intiaan. Kun Intian rikkaudet olisivat hänen, Ranska olisi polvillaan. Rahaa Ranska halusi, ja Italiasta sitä oli saatu. Napoleonilla oli sama ongelma kuin suurten armeijoiden kokoajilla kaikkina aikoina; miehet halusivat palkkansa, ja tavarantoimittajat maksunsa. Lisävalloitukset toisivat lisää rahaa. Napoleon vei 38 000 miestä Egyptiin.
Egypti oli helppo, mamelukit sortuivat puhaltamalla. Sitten kuvioon ilmestyi Englannin laivasto ja Nelson. Napoleonin huoltoreitti Ranskaan katkesi. Hän päätti iskeä Syyriaan ja kukistaa ottomaanit.
Vihollinen - se pienikokoinen - oli jo ryhmittänyt joukkonsa. Egyptin rotat saaliistivat varastoissa ja levittivät kirppuja. Kirput levittivät paiseruttoa. Sotilaat alkoivat sairastella. Napoleonin armeijan lääkärit eivät osanneet ajatella ruttoa, vaikka se oli endeeminen Egyptissä. (Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun sota hävitään kehnon etukäteistiedustelun vuoksi.) Sairaat marssivat terveiden mukana, ja kirput levisivät miesten keskuudessa. Jaffassa rutto oli tosiasia. Napoleon kävi itse katsomassa sairaita. Hän ei sairastunut, mutta useat esikunnan jäsenet sairastuivat ja kuolivat.
Akkon piirityksen aikana armeija pysähtyi aloilleen. Ruttoon sairastuneita ei enää jätetty tienvarteen, kuten marssiessa. Liikkuva armeija pystyi jotenkuten jättämään sairauden jälkeensä, vaikka kovalla hinnalla, mutta pysähtyneessä armeijassa tauti levisi sairastavista sotilaista terveisiin. Lisäksi siviilit - kaupustelijat, prostituoidut ja kerjäläsiset - luonnollisesti tekivät tuttavuutta sotilaiden kanssa ja toivat kirppunsa mukanaan. Napoleon lopetti piirityksen ja veti joukkonsa takaisin. Sairaisiin hän suhtautui armottomasti. Haifassa hän ehdotti kenttälääkäri Desgenettesille, että sairastuneille annettaisiin yliannos oopiumia. Desgenettes kieltäytyi. Napoleon löysi toisen lääkärin, joka suostui. 57 potilasta myrkytettiin, loput jätettiin selviytymään miten parhaiten taisivat. Kun turkkilaiset tulivat Haifaan, he löysivät seitsemän hengissä selvinnyttä ranskalaista sotilasta. Tuhannet kuolivat ruttoon, muut raahautuivat Egyptiin ja antautuivat englantilaisille. Napoleon purjehti kotiin, kukisti vallankaappauksella direktorion ja rupesi keisariksi.
LA GRANDE ARMEÉ
Moskovan sotaretkestä on kirjoitettu paljon ja sankarillisesti - tärkeimpänä tietenkin Tolstoin "Sota ja rauha". Useimmin Napoleonin tappion syyksi kerrotaan Moskovan palo, tekivätpä sen ranskalaiset juovuspäissään tai moskovalaiset sankarillisuudessaan. Kenraali Talvea on myös syytetty. Itse asiassa Napoleon teki sen ihan itse. Tai sen teki Puola. Aikana, jolloin kuljetukset hoidettiin hevosilla, mikään armeija ei voinut lähteä sotaretkelle keväällä; ei ollut rehua, ja hevosia tarvittiin kevätkyntöihin. Myöhäiskesällä tai syksyllä oltiin jo myöhässä. Puola on suuri ja avara ja sen läpi on pitkä matka. Sotajoukot päätyivät väistämättä Venäjälle talvella. Lisäksi 600 000 miehen kerääminen samaan paikkaan oli kohtalokasta. Muonaa ja rehua ei voitu kuljettaa Ranskasta asti. Kun sotilaat hajaantuivat ryöstelemään ja majoittuivat puolalaisten likaisiin tupiin, he saivat mukaansa vilkkaan ja joka pysähdyksellä uusiutuvan syöpäläisjoukon.
Napoleon salli armeijansa pysähdellä matkalla - kolme viikkoa Vilnassa, viikkoja Smolenskissa. Pilkkukuume niitti satoa, koska täit levisivät. Kun Napoleon saapui Moskovaan, armeijasta oli jäljellä 90 000 miestä. Puoli miljoonaa oli menehtynyt; vain pieni osa heistä taisteluissa. Ja sitten Moskova paloi. Kuukauden kuluttua La Grande Armeén jäännökset peräytyivät.
Mukaan otettiin 40 000 vaunukuormaa varastettuja aarteita. Kauan ei saalis mukana pysynyt. Hevoset kuolivat. Marraskuun alussa Smolenskiin hoiperteli 50 000 miestä. Sieltä ei löytynyt suojaa, ja armeijan rippeet jatkoivat matkaa - nyt jalkaisin, kuolleilta tovereilta ryöstetyissä (täisissä) vaatteenriekaleissa, monet paljasjaloin. Vilnaan asti pääsi 7 000 miestä (ja 20 000 leiriseuraajaa). Napoleon hankki reen ja ajoi Pariisiin.
Napoleon ei ollut ainoa. Kaikki suuret sotapäälliköt ovat haaskanneet miehiä - se taitaa olla jopa pääsyvaatimus kerhoon. Harvassa ovat olleet sotilaslääkäri Desgenettesin kaltaiset miehet, jotka ovat uskaltaneet sanoa, että heidän tehtävänsä on pelastaa eikä tappaa. Ilokseni voin todeta, että rutto ei tappanut René-Nicholas Desgenettesiä; hän ehti olla sotliaslääkärinä myös Waterloossa ja kuoli vasta 1837 eli kolmetoista vuotta Napoelonin jälkeen.
.jpg)
René-Nicholas Desgenettes Egyptissä
Napoleon Jaffan ruttosairaalassaItalian voittaja Napoleon himoitsi lisää mainetta ja kunniaa 1798. Hän haaveili Intian valloittamisesta. Reitti oli hänelle selvä: ensin otetaan Egypti, sitten miehet laivoihin ja Intiaan. Kun Intian rikkaudet olisivat hänen, Ranska olisi polvillaan. Rahaa Ranska halusi, ja Italiasta sitä oli saatu. Napoleonilla oli sama ongelma kuin suurten armeijoiden kokoajilla kaikkina aikoina; miehet halusivat palkkansa, ja tavarantoimittajat maksunsa. Lisävalloitukset toisivat lisää rahaa. Napoleon vei 38 000 miestä Egyptiin.
Egypti oli helppo, mamelukit sortuivat puhaltamalla. Sitten kuvioon ilmestyi Englannin laivasto ja Nelson. Napoleonin huoltoreitti Ranskaan katkesi. Hän päätti iskeä Syyriaan ja kukistaa ottomaanit.
Vihollinen - se pienikokoinen - oli jo ryhmittänyt joukkonsa. Egyptin rotat saaliistivat varastoissa ja levittivät kirppuja. Kirput levittivät paiseruttoa. Sotilaat alkoivat sairastella. Napoleonin armeijan lääkärit eivät osanneet ajatella ruttoa, vaikka se oli endeeminen Egyptissä. (Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun sota hävitään kehnon etukäteistiedustelun vuoksi.) Sairaat marssivat terveiden mukana, ja kirput levisivät miesten keskuudessa. Jaffassa rutto oli tosiasia. Napoleon kävi itse katsomassa sairaita. Hän ei sairastunut, mutta useat esikunnan jäsenet sairastuivat ja kuolivat.
Akkon piirityksen aikana armeija pysähtyi aloilleen. Ruttoon sairastuneita ei enää jätetty tienvarteen, kuten marssiessa. Liikkuva armeija pystyi jotenkuten jättämään sairauden jälkeensä, vaikka kovalla hinnalla, mutta pysähtyneessä armeijassa tauti levisi sairastavista sotilaista terveisiin. Lisäksi siviilit - kaupustelijat, prostituoidut ja kerjäläsiset - luonnollisesti tekivät tuttavuutta sotilaiden kanssa ja toivat kirppunsa mukanaan. Napoleon lopetti piirityksen ja veti joukkonsa takaisin. Sairaisiin hän suhtautui armottomasti. Haifassa hän ehdotti kenttälääkäri Desgenettesille, että sairastuneille annettaisiin yliannos oopiumia. Desgenettes kieltäytyi. Napoleon löysi toisen lääkärin, joka suostui. 57 potilasta myrkytettiin, loput jätettiin selviytymään miten parhaiten taisivat. Kun turkkilaiset tulivat Haifaan, he löysivät seitsemän hengissä selvinnyttä ranskalaista sotilasta. Tuhannet kuolivat ruttoon, muut raahautuivat Egyptiin ja antautuivat englantilaisille. Napoleon purjehti kotiin, kukisti vallankaappauksella direktorion ja rupesi keisariksi.
LA GRANDE ARMEÉ
Moskovan sotaretkestä on kirjoitettu paljon ja sankarillisesti - tärkeimpänä tietenkin Tolstoin "Sota ja rauha". Useimmin Napoleonin tappion syyksi kerrotaan Moskovan palo, tekivätpä sen ranskalaiset juovuspäissään tai moskovalaiset sankarillisuudessaan. Kenraali Talvea on myös syytetty. Itse asiassa Napoleon teki sen ihan itse. Tai sen teki Puola. Aikana, jolloin kuljetukset hoidettiin hevosilla, mikään armeija ei voinut lähteä sotaretkelle keväällä; ei ollut rehua, ja hevosia tarvittiin kevätkyntöihin. Myöhäiskesällä tai syksyllä oltiin jo myöhässä. Puola on suuri ja avara ja sen läpi on pitkä matka. Sotajoukot päätyivät väistämättä Venäjälle talvella. Lisäksi 600 000 miehen kerääminen samaan paikkaan oli kohtalokasta. Muonaa ja rehua ei voitu kuljettaa Ranskasta asti. Kun sotilaat hajaantuivat ryöstelemään ja majoittuivat puolalaisten likaisiin tupiin, he saivat mukaansa vilkkaan ja joka pysähdyksellä uusiutuvan syöpäläisjoukon.
Napoleon salli armeijansa pysähdellä matkalla - kolme viikkoa Vilnassa, viikkoja Smolenskissa. Pilkkukuume niitti satoa, koska täit levisivät. Kun Napoleon saapui Moskovaan, armeijasta oli jäljellä 90 000 miestä. Puoli miljoonaa oli menehtynyt; vain pieni osa heistä taisteluissa. Ja sitten Moskova paloi. Kuukauden kuluttua La Grande Armeén jäännökset peräytyivät.
Mukaan otettiin 40 000 vaunukuormaa varastettuja aarteita. Kauan ei saalis mukana pysynyt. Hevoset kuolivat. Marraskuun alussa Smolenskiin hoiperteli 50 000 miestä. Sieltä ei löytynyt suojaa, ja armeijan rippeet jatkoivat matkaa - nyt jalkaisin, kuolleilta tovereilta ryöstetyissä (täisissä) vaatteenriekaleissa, monet paljasjaloin. Vilnaan asti pääsi 7 000 miestä (ja 20 000 leiriseuraajaa). Napoleon hankki reen ja ajoi Pariisiin.
Napoleon ei ollut ainoa. Kaikki suuret sotapäälliköt ovat haaskanneet miehiä - se taitaa olla jopa pääsyvaatimus kerhoon. Harvassa ovat olleet sotilaslääkäri Desgenettesin kaltaiset miehet, jotka ovat uskaltaneet sanoa, että heidän tehtävänsä on pelastaa eikä tappaa. Ilokseni voin todeta, että rutto ei tappanut René-Nicholas Desgenettesiä; hän ehti olla sotliaslääkärinä myös Waterloossa ja kuoli vasta 1837 eli kolmetoista vuotta Napoelonin jälkeen..jpg)
René-Nicholas Desgenettes Egyptissä
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti