"PAMELA", LADY EDWARD FITZGERALD
(1771-1831)
Pamela Fitzgerald (eri lähteiden mukaan maalaus on joko Versaillesissa tai Louvressa - todennäköisesti nykyään Louvressa)
Ennen Ranskan vallankumousta Englanti tuli Ranskassa muotiin. Kaikki lukivat Richardsonin "Pamelaa" ja "Clarissaa". "Pamelassahan" hyveellinen, neitsyyttään puolustva neito palkitaan avioliitolla, "Clarissassa" sankaritar raiskataan ja hän kuolee. Rousseau, myös ajan muoti-ilmiö, kirjoitti oman hyveellisen rakkauden kuauksensa, "Julie, eli uusi Heloise" ja myöhemmin kasvatusromaaninsa "Emile". Näillä kirjoilla oli hälyttävä vaikutus ranskalaiseen yleisöön. Aikakauden perunkirjoituksia tutkittaessa on todettu, että kolme neljännestä kirjastoista sisälsi näitä kirjoja ja ranskassa kirjoitettuja jäljennöksiä.
Erityisen hälyttävä versio muodista oli innostus adoptoida köyhiä ja hyveellisiä lapsia ja kasvattaa nämä jaloiksi ja nuhteettomiksi. Tulokset vain eivät aina olleet sitä, mitä tarkoitettiin.
Pääsiäisenä 1780 herttua de Chartresille toi hevoskauppias Englannista "sievimmän tamman ja sievimmän pikku tytön koko Englannissa". Tamma oli hevoskauppiaan oma hankinta (hevoskilpailut olivat yksi Englannista saaduista muodeista), mutta tytön oli hankkinut agentti Nathanial Parker Forth, jonka herttua oli värvännyt hankkimaan orpokodista sievän tytön, jolla "ehdottomasti ei saanut olla liian iso nenä eikä lainkaan ranskan kielen taitoa". Tarkoitus oli saada herttuan tyttärille leikkitoveri, joka opettaisi heidät puhumaan englantia.
Tyttö oli Nancy Sims (tai Syms tai Simms), mahdollisesti New Hampshirestä kotoisin olevan Mary Simsin avioton tytär, jonka isä mahdollisesti oli suolaturska-alalla. Tytön otti huostaansa kreivitär de Genlis ja muutti hänen nimensä Pamelaksi.
Pikku Nancyn tai Pamelan tausta ei ollut aivan niin selkeä kuin miltä se äkkiä katsoen näytti. Newfoundlandissa kerrotaan tarinaa Nancy Simmsistä. Tarinan mukaan Nancy Simmsin isä oli englantilainen laivastoupseeri Jeremy Coughlan. Hän vei ison ja pikku Nancyn mukanaan Englantiin, mutta ei huolehtinut heistä. Kun Orleansin herttua halusi leikkitoverin tyttärilleen, pikku Nancy vaihtoi käsiä 25 punnan hinnasta.
Kreivitär de Genlis oli Orleansin herttuan tyttären ja vävyn, Chartresin herttuan, lasten kotiopettajatar. Sitkeä väite elää, että Nancy Syms tai Simms oli oikeastaan Madame de Genlisin ja Orleansin herttuan avioton lapsi ja koko juttu englantilaisesta orpokodista sepitettiin peittämään tämä syntyperä. Kaiken lisäksi sukupuuhun on sijoitettu toinenkin avioton tytär, Hortense Syms. Olipa Pamelan (siis Nancyn) isä tai äiti kuka tahansa, hän joka tapauksessa kasvoi Ranskan kuninkaallisten parissa. Hänellä kerrotaan olleen huomattava yhdennäköisyys näytelmäkirjailija Richard Sheridanin ensimmäisen vaimon, Elizabeth Linleyn kanssa. Yhdennäköisyys osoittautui tärkeäksi. Tässä nimittäin astuu kuvaan lordi Edward Fitzgerald.
Lordi Edward oli irlantilainen aatelismies, joka kannatti voimakkaasti Irlannin itsenäisyyttä. Tässä tapaamme myös Rousseaun uudelleen. Lodi Edward nimittäin kanantti myös Rousseaun ajatuksia"jalosta villistä". Lordilla oli myös ällistyttävä kyky rakastua romanttisesti ja traagisesti. Hän rakastui ensin serkkuunsa Georgina Lennoxiin ja sai rukkaset. Tästä suivaantuneena hän lähti etsimään villiä luontoa, matkusti Kanadaan, tuli adoptoiduksi Huron-heimon karhu-klaaniin, nousi sen päälliköksi ja palasi lopulta New Orleansin kautta Englantiin. Siellä hän rakastui Sheridanin vaimoon Elizabeth Linleyyn, sai taas rukkaset ja matkusti Pariisiin. Pariisissa lordi meni teatteriin (kappaleen on väitetty olleen "Lodoiska", Cherubinin ooppera). Hän näki Pamelan teatterissa, huomasi yhdennäköisyyden Elizabethin kanssa, ja se oli menoa. Newfoundlandilaisen tarinan mukaan jo Sheridan oli rakastunut Pamelaan; häneen oli ilmeisesti helppo rakastua. Joka tapauksessa lordi Fitzgerald kosi ja sai myöntävän vastauksen. Häissä oli läsnä Louis-Philippe, Chartresin herttua, josta paljon myöhemmin tuli Ranskan viimeinen kuningas.
Fitzgeraldit saivat pojan ja kaksi tytärtä. Ei voi silti sanoa, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Fitzgerald toimi aktiivisesti Irlannin itsenäisyystaistelussa (yhdessä monista) ja päätyi englantilaisten ampumaksi. Pamela osallistui taisteluun miehensä rinnalla. Hän joutui luovuttamaan englantilaisille kotietsinnässä itsenäiselle Irlannille suunitellun sinetin, jossa on nainen, Irlannin harppu ja kaksi villikarjua - Asterix ei ole ainoa, joka pitää possuista. Pieni yksityiskohta - Pamela oli erityisen hyvä harpunsoitossa. Huomatkaa myös tikari ja Ranskan Marianne -tyylinen naishahmo.
Fitzgeraldin kuoltua Pamela oli pulassa. Hänellä ei ollut leskenoikeutta Irlannissa, vaikka hän onnistui sijoittamaan poikansa ja molemmat tyttärensä irlantilaisten sukulaisten hoiviin. Hän päätyi Hampuriin, jossa nai vuonna 1800 hyvin nuoren valtion, Yhdysvaltojen, Saksan-lähettilään Pitcairnin. Liitto ei kestänyt kauan, ja sen jälkeen Pamela muutti takaisin Pariisiin, missä hänen kasvattiveljensä (ja mahdollisesti velipuolensa) Louis-Philippe maksoi hänelle eläkettä Pamelan kuolemaan asti.
Pamela ja vanhin tytär
Erityisen hälyttävä versio muodista oli innostus adoptoida köyhiä ja hyveellisiä lapsia ja kasvattaa nämä jaloiksi ja nuhteettomiksi. Tulokset vain eivät aina olleet sitä, mitä tarkoitettiin.
Pääsiäisenä 1780 herttua de Chartresille toi hevoskauppias Englannista "sievimmän tamman ja sievimmän pikku tytön koko Englannissa". Tamma oli hevoskauppiaan oma hankinta (hevoskilpailut olivat yksi Englannista saaduista muodeista), mutta tytön oli hankkinut agentti Nathanial Parker Forth, jonka herttua oli värvännyt hankkimaan orpokodista sievän tytön, jolla "ehdottomasti ei saanut olla liian iso nenä eikä lainkaan ranskan kielen taitoa". Tarkoitus oli saada herttuan tyttärille leikkitoveri, joka opettaisi heidät puhumaan englantia.
Tyttö oli Nancy Sims (tai Syms tai Simms), mahdollisesti New Hampshirestä kotoisin olevan Mary Simsin avioton tytär, jonka isä mahdollisesti oli suolaturska-alalla. Tytön otti huostaansa kreivitär de Genlis ja muutti hänen nimensä Pamelaksi.
Pikku Nancyn tai Pamelan tausta ei ollut aivan niin selkeä kuin miltä se äkkiä katsoen näytti. Newfoundlandissa kerrotaan tarinaa Nancy Simmsistä. Tarinan mukaan Nancy Simmsin isä oli englantilainen laivastoupseeri Jeremy Coughlan. Hän vei ison ja pikku Nancyn mukanaan Englantiin, mutta ei huolehtinut heistä. Kun Orleansin herttua halusi leikkitoverin tyttärilleen, pikku Nancy vaihtoi käsiä 25 punnan hinnasta.
Kreivitär de Genlis oli Orleansin herttuan tyttären ja vävyn, Chartresin herttuan, lasten kotiopettajatar. Sitkeä väite elää, että Nancy Syms tai Simms oli oikeastaan Madame de Genlisin ja Orleansin herttuan avioton lapsi ja koko juttu englantilaisesta orpokodista sepitettiin peittämään tämä syntyperä. Kaiken lisäksi sukupuuhun on sijoitettu toinenkin avioton tytär, Hortense Syms. Olipa Pamelan (siis Nancyn) isä tai äiti kuka tahansa, hän joka tapauksessa kasvoi Ranskan kuninkaallisten parissa. Hänellä kerrotaan olleen huomattava yhdennäköisyys näytelmäkirjailija Richard Sheridanin ensimmäisen vaimon, Elizabeth Linleyn kanssa. Yhdennäköisyys osoittautui tärkeäksi. Tässä nimittäin astuu kuvaan lordi Edward Fitzgerald.
Lordi Edward oli irlantilainen aatelismies, joka kannatti voimakkaasti Irlannin itsenäisyyttä. Tässä tapaamme myös Rousseaun uudelleen. Lodi Edward nimittäin kanantti myös Rousseaun ajatuksia"jalosta villistä". Lordilla oli myös ällistyttävä kyky rakastua romanttisesti ja traagisesti. Hän rakastui ensin serkkuunsa Georgina Lennoxiin ja sai rukkaset. Tästä suivaantuneena hän lähti etsimään villiä luontoa, matkusti Kanadaan, tuli adoptoiduksi Huron-heimon karhu-klaaniin, nousi sen päälliköksi ja palasi lopulta New Orleansin kautta Englantiin. Siellä hän rakastui Sheridanin vaimoon Elizabeth Linleyyn, sai taas rukkaset ja matkusti Pariisiin. Pariisissa lordi meni teatteriin (kappaleen on väitetty olleen "Lodoiska", Cherubinin ooppera). Hän näki Pamelan teatterissa, huomasi yhdennäköisyyden Elizabethin kanssa, ja se oli menoa. Newfoundlandilaisen tarinan mukaan jo Sheridan oli rakastunut Pamelaan; häneen oli ilmeisesti helppo rakastua. Joka tapauksessa lordi Fitzgerald kosi ja sai myöntävän vastauksen. Häissä oli läsnä Louis-Philippe, Chartresin herttua, josta paljon myöhemmin tuli Ranskan viimeinen kuningas.
Fitzgeraldit saivat pojan ja kaksi tytärtä. Ei voi silti sanoa, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Fitzgerald toimi aktiivisesti Irlannin itsenäisyystaistelussa (yhdessä monista) ja päätyi englantilaisten ampumaksi. Pamela osallistui taisteluun miehensä rinnalla. Hän joutui luovuttamaan englantilaisille kotietsinnässä itsenäiselle Irlannille suunitellun sinetin, jossa on nainen, Irlannin harppu ja kaksi villikarjua - Asterix ei ole ainoa, joka pitää possuista. Pieni yksityiskohta - Pamela oli erityisen hyvä harpunsoitossa. Huomatkaa myös tikari ja Ranskan Marianne -tyylinen naishahmo.
Fitzgeraldin kuoltua Pamela oli pulassa. Hänellä ei ollut leskenoikeutta Irlannissa, vaikka hän onnistui sijoittamaan poikansa ja molemmat tyttärensä irlantilaisten sukulaisten hoiviin. Hän päätyi Hampuriin, jossa nai vuonna 1800 hyvin nuoren valtion, Yhdysvaltojen, Saksan-lähettilään Pitcairnin. Liitto ei kestänyt kauan, ja sen jälkeen Pamela muutti takaisin Pariisiin, missä hänen kasvattiveljensä (ja mahdollisesti velipuolensa) Louis-Philippe maksoi hänelle eläkettä Pamelan kuolemaan asti.
Pamela ja vanhin tytär
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti