Jaakko ja noidat

SKOTLANNIN JAAKKO VI,
ENGLANNIN JAAKKO I
JA NOIDAT

Maria Stuartin poika koki rankan lapsuuden eikä se aikuisenakaan paremmaksi muuttunut. Hän ei ollut vuottakaan, kun hänen äitinsä murhautti tai ainakin hyväksyi hänen isänsä murhan, meni naimisiin murhaajan kanssa, pakeni Egnlantiin ja joutui vangiksi. Pikku James kruunattiin vuoden vanhana Skotlannin kuningas Jaakko VI:ksi. Isäpuoli Bothwell (siis Marian kolmas aviomies, joka murhasi aviomies numero kahden) pakeni Tanskaan, mutta jäi ykkösvaimonsa Anna Rustungin ja hänen sukulaistensa käsiin. Bothwell vietti viimeiet kymmenen vuotta elämästään kahlittuna kivipylvääseen Dragsholmin linnassa, missä vieläkin näytetään hänen kahleidensa pyöreään pylvääseen uurtamaa vakoa. Miten Shakespeare myöhemmin kirjoittikaan skotlantilaisnäytelmässään "Macbeth":

Kuin karhu paaluun kytkettynä
mun täytyy härnyy kestää.

Pikku kuningas Jaakko joutui Morayn jaarlin huostaan, mutta tämä murhattiin, kun poika oli kolmivuotias. Sen jälkeen holhoojat vaihtelivat Skotlannin rajun politiikan myötä. Onneksi pojalle hankittiin hyviä opettajia. Hänestä tuli tunnettu oppinut, joka muun ohella kirjoitti sonetteja latinaksi.

Englannin kuningas Jaakko I

Englannin kuningas Jaakosta tuli, kun hänen äitinsä mestattiin ja sitten Englannin Elisabeth kuoli. Elisabethia yritettiin murhata koko hänen hallintonsa ajan (monessa juonessa oli Jaakon äiti mukana), ja sittemmin koetettiin murhata Jaakkoa.

Ei minusta ole varsinainen ihme, että hänestä kasvoi pelokas ja vainoharhainen mies, joka kohdisti suuren osan peloistaan taikakeinoihin ja noituuteen - salamurhaajia vastaan hän puolustautui topatuilla vaatteilla (joilla oli huono vaikutus hänen henkilökohtaiseen hygieniaansa), mutta miten puolustautua kaukaa kohdistettua noituutta vastaan?

Noitapiiri, jossa on miehiä ja naisia

Noitia oli jo kauan jahdattu varsinkin Skotlannissa, mutta Jaakon aikaan levisi näkemys, että kukaan ei voi olla noita yksinään; täytyi olla noitapiiri. Lisäksi noitien täytyi tehdä sopimus paholaisen kanssa. Pelkät keskiajalta tunnetut taiat ja loitsut eivät riittäneet (poltettiin harjalintu elävältä ja luettiin latinankielisiä lauseita takaperin, sen sellaista), vaan tarvittiin kokonainen järjestelmä. Jaakko alkoi erityisen kiinnostuneesti tutkia henkilökohtaisesti noitia, osallistua kuulusteluihin ja kidutuksiin ja lukea oikeudenkäyntien asiakirjoja, kun hän meni naimisiin Tanskan Annen kanssa. Ensin myrsky ajoi Annea kuljettaneen laivan takaisin ja väki joutui rantautumaan Norjaan (avioliitto oli jo solmittu välikäden kautta). Kun Jaakko puolestaan lähti Tanskaan, paluumatka nuoren morsiamen kanssa oli myös poikkeuksellisen myrskyinen, ja laivoja menetettiin.

Tanskassa Jaakko oli keskustellut vilkkaasti maan oppineiden kanssa, muun muassa tähtiä tutkivan Tyko Brahen. Tyko ei vain tähyillyt tähtiä, hän laati ennustuksia, oli kiinostunut Paracelsuksen opeista ja hänen alustalaisensa syyttivät häntä noidaksi. Tanskassa jahdattiin noitia ja Skotlannin kuninkaan myrskyongelmiin löydettiin syyllisiksi kaksi noitaa, jotka vannoivat aiheuttaneensa ne. Juttuun oli sotkeutunut Skotlannin politiikkaa - Bothwell oli vielä elossa siinä pylväässään, ja hänellä oli puolue, joka haluttiin mustata noituussyytöksillä.

Joka tapauksessa Jaakko hermostui, varsinkin, kun Berwickissä väitetiin olevan kokonainen noitakultti, joka yritti tappaa Jaakon, ei vain hukuttamalla, vaan pistelemällä neuloja hänen vahakuvaansa. Berwickin noidat hirtettiin (Skotlannissa noidat poltettiin, Englannissa hirtettiin). Kuningas Jaakko krijoitti kirjan aiheesta, Daemonology. (Aina, kun kuningas kiinnostui jostakin aiheesta, hän kirjoitti siitä tutkielman, joten tunnetaan myös hänen kirjoituksensa tupakasta - hän ei arvostanut).

Kuningas kuulustelee Berwickin noitia

Kuninkaan ja noitien suhde oli oudon monimutkainen. Tultuaan Englannin kuninkaaksi hän lievensi tuomioita ja tutkitutti jutut tarkemmin - hänen mukaansa Englanti oli sivistyneempi maa kuin Skotlanti, eikä noituus ollut sellainen vaara kuin hänen sivistymättömämmissä lapsuusmaisemissaan. Hän puuttui henkilökohtaisesti kahteen tapaukseen, joissa syyttäjät olivat lapsia. Ensimmäisessä tapauksessa yhdeksänvuotias syytti 11-vuotiasta sisartaan ja äitiään noituudesta - molemmat hirtettiin. Toisessa jutussa nuori poika syytti vanhoja naisia ja kehitti oireita kuten neulojen oksentaminen. Kuningas käski panna pojan Canterburyn arkkipiispan huostaan ja muutaman viikon kuluttua poika tunnusti keksineensä kaiken. Syytetyt vapautettiin.

Oudoin pikku tapaus sattui Berwickin noitien tapauksessa. Noitien kerrottiin tanssineen kirkkoon häpäisemään sitä palvelustyttö Geillis Duncanen pillillä soittaman tanssisävelmän tahdissa. Kuningas käski tuoda tytön luokseen ja pyysi soittamaan sävelmän hänelle. Aikakauden eräänlainen uutislehti, News from Scotland, raportoi tapauksesta:

Näiden asioiden outouden huomioon ottaen kuningas osallistui tutkimuksiin suurta mielihyvää tuntien.

Kuningas Jaakko I virka-asussaan

Kuningas tuli tunnetuksi Raamatun-käännöksestään (vastapainona noituudelle?). King James Bible on vieläkin englantia puhuvassa maailmassa se oikea raamattu. Kannattaa huomata pieni, mutta kauaskantoinen yksityiskohta. Varhaisemmasa versiossa kuningas Henrik VIII:n ajalta sanottiin: "Thou must not suffer a poisoner to live". Kuningas Jaakko antoi muuttaa yhden sanan:

"Thou must not suffer a witch to live."

Anne Hathaway

LAIMINLYÖTY VAIMO,
OVELA NAINEN?

William Shakespearen elämän toiseksi keskustelluin nainen (ensimmäinen oli sonettien "tumma nainen") oli hänen vaimonsa Anne Hathaway.

Anne Hathawayn kotitalo


William Shakespeare meni 18-vuotiaana naimisiin 26-vuotiaan naisen kanssa, joka sai kuusi kuukautta myöhemmin lapsen ja sitten pari muuta. Sen jälkeen Shakespeare käytännössä hylkäsi vaimonsa, kunnes testamentissaan jätti tälle "toiseksi parhaan vuoteensa". Tässä tarinan luut. Lihoja onkin etsitty siitä asti, kun Shakespearesta tuli kiinnostava.

Sinänsä ei ole harvinaista, että nuori mies kaatuu auliin naisen syliin ja myöhemmin seuraavat haulikkohäät. Anne oli naimaton, hän ei ollut köyhä, joskaan ei rikaskaan, ja Williamin perhe oli menossa alamäkeen. Joitakin erikoisia yksityiskohtia liittyy silti jo häihin.

Syksyllä 1582 kirjuri merkitsi kuulutuksen Wm Shaxperen ja Anne Whatleyn, kotipaikka Temple Grafton, välillä. (Nimien oikeinkirjoitus oli Shakespearen aikana varsin horjuvaa - olisimme yhtä hyvin voineet päättää kunnioittaa suurta Saxperea). Seuraavana päivänä kaksi Stratfordin maanviljelijää tuli maksamaan 40 punnan takuusumman (suuri summa - kaksi kertaa koulumestarin vuosipalkka) takuuksi, että sanotun Shaxperen ja Anne Hatweyn, kotipaikka Shottery, avioliiton välillä ei ollut esteitä. Marraskuussa pari vihittiin.

Anne Whatleystä ei tiedetä muuta kuin merkintä, ja on ehdotettu, että kirjuri on voinut sekoittaa nimet Whatley ja Hatwey. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miten kirjuri olisi voinut sekoittaa Temple Graftonin ja Shotteryn.

Jos William on riiustanut kahta Annea ja sitten käytännöllisesti katsoen pakotettu naimaan se vanhempi, joka oli raskaana, niin miksi hän yleensä alkoi lemmiskellä Anne Hathawaytä? Stephen Greenblatt ehdottaa, että nuori William olisi voinut toimia kuriirina Stratfordin salakatolisten (mahdollisesti oman äitinsä, ehkä isänsäkin) ja Shotteryssä sillä hetkellä piileskelevän katolisen papin - Robert Debdalen, joka myöhemmin jäi kiinni ja mestattiin - välillä. Anne olisi ollut näennäinen syy Williamin matkoihin.

Menisin vielä pitemmälle. Jos Anne-parka oli vain tekosyy, miksi William myöhemmin kirjoitteli näytelmissään herjaavia huomautuksia miestään vanhemmista vaimoista, avioliittoa edeltävän seksin irstaudesta ja jätti vaimolleen vain toiseksi parhaan vutoeensa, ja senkin vasta viimeisessä luonnoksessa - ensimmäisessä testamentissa Anne ei saanut mitään?

Ehdotan kahta teoriaa. Ensimmäisen mukaan William olisi todella käyttänyt Annea vain salaisuuden peitteenä. Anne olisi saanut juonen selville (katolista pappia ei ollut järin helppo piiloitella maalaisympäristössä). Annen isä oli hyvin tiukka protestantti. Anne kiristi hurmaavan nuorukaisensa avioliittoon uhkaamalla paljastaa juonen sen jälkeen, kun kuuli Williamin toisesta lemmitystä - siitä kiire ja takuut. Mahdollisesti maanviljelijät olivat myös salakatolisia ja siksi joutuivat luopumaan suurista summista rahaa mieluumin kuin päästään.

Toinen vaihtoehto olisi vielä häijympi. Ehkä Anne tiesi alusta asti, että William oli salaisilla asioilla. Hän oli iskenyt silmänsä nuorukaiseen ja paljasti tälle tietävänsä, millä asioilla tämä liikkui - ehkä Anne jopa auttoi Williamia, Hathawayn maalaistalossa oli hyviä piilopaikkoja. Hintana oli avioliitto. Williamn hoiti hommansa (monessakin mielessä), aikoi jättää Annen, kun Debdale oli häipynyt muualle, mutta huomasi ketunrautojen pitävän lujemmin kuin nuori mies kuvitteli. Siitä kiire, avioliitto ja myöhempi hylkäys.

Greenblatt arvelee Williamin lähteneen Lontooseen näyttelijän epävarmaan ammattiin myös katolisuuden vuoksi. Paikkakunnan tärkeä henkilö oli sir Thomas Lucy, kiihkeä katolisten metsästäjä. Myöhemmin sepitettiin typerä tarina, jonka mukaan Shakespeare olisi jäänyt kiinni salametsästyksestä sir Thomasin peurapuistossa ja joutunut pakenemaan. Greenblattin mukaan kyse olisi voinut olla vakavammasta asiasta - saaliina eivät olleet peurat, vaan katoliset. Sir Thomasilla ei ollut peurapuistoa. Mitenkähän pitkälle Anne olisi ollut valmis menemään pitääkseen harhailevan aviomiehensä kurissa? Lipsahtiko kieli? Tässäkö vaiheessa vasta Williamissa heräsi kauna vaimoa kohtaan, joka myöhemmin purkautui näytelmien säkeissä ja testamentissa:

Ei tähän liiton taimeen taivas vihmo
Siunaavaa kastettaan, vaan kylmä viha,
Kina ja karsas ylenkatse kylvää
Aviovuoteeseenne inhaa ruhkaa,
Ett' iljettää se teitä kumpaakin.

Hathawayn mökkinä tunnetun Annen kotitalon puutarhaa

John Shakespeare

TENUNENÄ-
SHAKESPEARE

William Shakespeare -keskustelun sivussa on käyty keskustelua hänen isästään. John Shakespeare oli maanviljelijän poika, joka nousi tasaisesti maailmassa, nai aatelissukuun kuuluvan naisen (vaikka Mary Arden itse oli pikemminkin maanviljelijän tytär, hän oli Englannin huomattavimpiin kuuuvan Ardenien suvun jäsen) ja anoi omaa vaakunaa päästäkseen vähitellen aatelissäätyyn.

Mary Ardenin kotitalo

He saivat kahdeksan lasta ja John Shakespeare sai vaikutusvaltaisia virkoja Stratfordissa. Siten tapahtui jotakin; hän menetti virkansa, joutui velkoihin, panttasi ja myi suurimman osan omaisuudestaan, ja hänen poikansa lähti kotoa liittyäkseen näyttelijöihin, jotka siihen aikaan olivat melkoisen paheksuttua joukkoa.

Mitä tapahtui?

Kysymys ei ole aivan merkityksetön. Kokonainen koulukunta kiistelee siitä, kirjoittiko William todella ne näytelmät, ja heidän lyöntiaseenaan on muun muassa väite, että mies, jota sakotettiin tunkiosta kaupungin kadulla, ei voinut olla maailman huomattavimman runoilijan isä. Vaikka ei tarvitsisi mennä näin kauas, kysymys on silti kiinnostava. Esimerkiksi se vaakunajuttu.

Shakespearen vaakunan luonnos - tunnuslause tarkoittaa "Ei ilman oikeutta"

Shakespearen aikaan vaakunat olivat vakava juttu. Raha ei riittänyt sellaisen hankkimisen, täytyi osoittaa suvun arvo menneisyydessä, erityiset palvelukset kruunulle ja maalle. Kun Johnin elämä meni alamäkeen, vaakuna unohdettiin. William kaivoi jutun uudelleen esiin mahtinsa päivinä ja sai vaakunan hyväksytyksi, mutta hänelle leukailtiin siitä - eräässä ajan näytelmässä (kilpailijan kirjoittamassa) vaakunasta tehtiin suorastaan härskiä pilaa. (Näytelmässä esiiintyy moukka, jonka vaakunan tunnuslause on "Ei ilman sinappia".) Voisi ajatella, että William anoi sitä tehdäkseen isälleen kunniaa, mutta toisaalta vaakunan kuva on kynä - sopivampi Williamille kuin hansikkaantekijä Johnille.

Varhaisissa Williamin elämäkerroissa kotiväki jätetään helpotuksesta huokaisten, kun tarina siirtyy Lontooseen. Myöhemmin asiaa on pohdittu vakavammin. Kun John Shakespearelle kuuluvaa taloa korjattiin, löydettiin huolellisesti piiloiettuna katosta katolinen tunnustuskirja. Sellaisen omistaminen vei kuningatar Elisabethin aikana mestauslavalle. Ardenit olivat katolisia. Olivatko Williamin vahemmat (ja myös hän itse) salakatolisia? John Shakespearen tiedetään saaneen toistuvasti raskaat sakot, koska hän ei käynyt kirkossa. Veikö katolisuus hänet taloudelliseen tuhoon?

Toisen teorian mukaan hän kävi kauppaa villalla ilman kiltalupaa ja häntä sakotettiin siitäkin. Menivätkö liikeasiat pieleen, kun hän menetti villakaupan? Tämän version mukaan John ei käynyt kirkossa, koska hän pelkäsi törmäävänsä velkojiinsa.

Viimeisimmässä suomennetussa Shakespeare-elämäkerrassa, Stephen Greenblattin kirjassa "Shakespeare", esitetään syyksi, että John ratkesi ryyppäämään. Kun Shakespeare-anekdootteja alettiin kerätä hänen kuolemansa jälkeen, joku muisti hänen isänsä "iloposkisena vanhuksena". Voisimme kuvitella jonkinlaista Coca-Cola-joulupukkia hansikkaantekijän liikkeen tiskin takana ylpeilemässä pojastaan. Tarinalle antaa pontta tieto, että Johnilla oli vuosia kunniatehtävä valvoa kaupungissa valmistetun oluen laatua. Maistuivatko näytteet liian hyvin? Williamin näytelmissä on useita kuvauksia juopoista, yleensä iloisista, riettaista, mutta ei kunnioitetuista - ritari Falstaff on kuuluisa esimerkki. Nuori kuningas Henrik torjuu Falstaffin lopulta unohtumattoman julmin sanoin - Falstaff höperehtii ilosta, kun hänen entinen kumppaninsa prinssi on nyt kuningas: "Kultapojuni!" Mutta prinssi kääntyy hänestä pois: "En tunne sua, vanhus. Luojaas käänny."

Jos kuvaus sivuaa Williamin ja Johnin välejä, se on äärettömän julma. Jos katolilaisuus-juttu on totta, kehoitus Luojan puoleen kääntymiseen on julmaa sekin. John joutui virkansa puolesta - silloin, kun hänellä vielä kaupungin virka oli - valvomaan kirkon katolisten tunnusten repimistä ja vieläpä maksamaan ne - kuoriaitaukset, pyhäinkuvat, alttarit. Miten hän voisi kääntyä Luojansa puoleen, jos hän on tuhonnut Herran huoneen? Vähempikin saisi uskovaisen miehen ryyppäämään.

Olipa John tenunenä tai ei, hänestä pidettiin. Hänen paikkansa kaupunginjohdossa pidettiin hänelle avoinna vuosien ajan, ja iloposkinen vanhus hyöri myymälässään samaan aikaan, kun hänen poikansa seurusteli aatelisten kanssa ja esiintyi kuningattarelle. Johnilla oli ilonaan vaimonsa Mary ja miniänsä Anne sekä lapsenlapset. Ja toivottavasti oluttuoppi, katsoipa hän sen pohjaan liian syvään tai ei.

William Shakespearen syntymätalo

Somalian merirosvot

FAINAN KAAPPAUS

Parhaillaan Puntinmaan rannikolla käydään odotussotaa. Puntinmaa on irtautunut osa sisällissotaa käyvästä Somalaiasta, ja Eylin pienestä satamakaupungista on tullut merirosvojen linnake tämän vuoden aikana. Merirosvoilla on emäalus jossakin merellä, ja sieltä rosvot iskevät pienillä, nopeilla veneillä rahtilaivojen ja huvilaivojen kimppuun.

Merirosvoja merellä


Merian vilkasliikenteisillä väylillä on kautta aikojen ollut merirosvoja. Missä vain hallitusvalta horjuu, sinne rosvot ilmaantuvat.

Aikoinaan Välimeri oli rosvojen aluetta. Malakan niemimaa ja Filippiinien vedet ovat rosvojen vallassa. Useat rahtialukset kulkevat nykyään hyvin vähillä miehistöillä; ainoa ase laivalla saattaa olla kapteenin pistooli (joka on perinnease). Niinpä sota-alusten antama suojelu on elintärkeää.

Eylin satamassa oletetaan tälläkin hetkellä olevan ainakin tusina kaapattua alusta. Nyt rosvot saivat päävoiton. Ukrainalainen Faina kuljettaa rahtinaan 33 venäläistä T-72 -tankkia ja lisäksi kranaatinheittimiä ja runsaasti ammuksia. Fainan miehistönä on 17 ukrainalaista, kolme venäläistä ja yksi latvialainen mies.

Fainaa piirittää parhaillaan kolme sota-alusta, joista yksi on amerikkalainen ja kaksi muuta EU-maista (veikkaisin, että ainakin toinen on ranskalainen; ranskalainen sota-alus on toiminut ahkerasti Somalian rannikon tuntumassa ja muun muassa vapauttanut ranskalaisen huvijahdin). Venäläiset ovat ilmoittaneet myös lähettävänsä alueelle sota-aluksen, mutta kyseinen alus on tulossa Itämereltä, joten saattaa kestää hetken perillepääsyyn.

Merellä tilanne on kiihkeä, mutta vaikuttaa siltä, että maalla poliittinen kiista on vähintään yhtä kiihkeä. Merirosvoilla ei ole käyttöä tankeille, vaikkakin kranaatinheittimet ja muu ovat hetkessä mustilla markkinoilla. Joku on tilannut tankit. Kuka? Ja mihin käyttöön? Tilanne on herkullinen.

Varhaisin tiedotus väitti, että tankit olivat menossa Sudanin hallitukselle (Itar-Tassin ensimmäinen uutinen, joka sittemmin on poistettu). T-72 on vanhentunut venäläinen malli, joista mm. Suomi on täyttä päätä luopumassa. Kalashnikoveilla aseistettuja joukkoja ja teknikaleja vastaan niillä varmasti on käyttöä. Kun jutusta tuli isompi uutinen, kaikki osapuolet ovat ilmoittaneet, että tankit ovat menossa Keniaan aivan laillisen kaupan yhteydessä.

Kenia on valittanut, että Somalian tämän hetken toinen osapuoli, islamistit, pitää joukkojaan Kenian rajalla ja pakolaisia on runsaasti Kenian puolella rajaa. Sudan ei vielä ole poissa laskuista sekään - Kenialla on yhteinen raja, ja Sudanin hallituksen kanssa tehty kauppa on aivan mahdollinen. Etelä-Sudanissa tehtiin hiljattain rauha kapinallisten kanssa, mutta Sudanin hallitus ei tiettävästi ole ollenkaan onnellinen siitä. Somaliassa taas on 50 etiopialaista tankkia, ja Eritrea aseistaa islamisteja - Etiopia ja Eritrea sotivat kaiken aikaa keskenään.

Juttua hämmentää entisestään se, että merirosvojen edustaja on ilmoittanut vaatineensa lunnaita Kenian hallitukselta, mutta Kenia kiistää. Ukraina valittaa merimiestensä kohtaloa, mutta kiistää tietävänsä mitään aluksen lastista. Niin että minne nämä tankit lopulta ilmaantuvat - Etiopiaan, Eritreaan, Sudaniin, Keniaan vai Somaliaan? Vaiko sittenkin meren pohjaan? Lähipäivät näyttävät.

T-72 Parolan panssarimuseossa

Paul Theroux

SUURI MATKAKIRJAILIJA (ja häijy)

Paul Theroux on mies, joka ei ole säästänyt itseään (eikä ketään muutakaan). En ole koskaan onnistunut pitämään hänen romaaneistaan, mutta hänen matkakirjansa ovat suurta luettavaa.


Epäilen väliin, onko hän todella käynyt ne omituiset keskustelut ja tavannut ne omituiset ihmiset, joista hän kirjoittaa. Hän on ylimielinen paskiainen (tämä ei ole vain minun mielipiteeni - nickrk tuntuu olevan samaa meiltä). Miehen täytyy olla masokisti tehdäkseen niin monta matkaa niin vaivalloisesti kuin mahdollista. Hän on ekshibitionisti, joka kertoo itsestään kaikki ne asiat, joita tervepäinen ihminen ei paljastaisi muille (pelkonsa siitä, että luomi paljastuu syöväksi, kuvaukset huijauksista eri puolilla maailmaa, joita on kohdistettu amerikkalaiseen yksinäiseen matkailijaan, ja sen, miten hän suuteli Siperian radalla astianpesuvedeltä haisevaa tiskaajaa).

Olen eri mieltä monista paikoista, joissa olen sattunut itse käymään - mutta minä en olekaan amerikkalainen yksin matkustava mies. Toisaalta Therouxilla on erinomainen silmä yksityiskohtiin eikä hän häpeä käyttää koristeellista kieltä maisemista tai paljastaa ihailuaan tavatessaan vanhoja, suuria kirjailijoita - eikä omaa naurettavuuden tunnettaan hakeutuessaan näiden juttusille.

Hänen kirjansa ovat melkoinen arkisto viime vuosikymmenien historiasta. Amerikkalaisten lähdön aikainen Vietnam, Bosnian sodan ajan Kroatia ja kapitalismiin kääntyvä Kiina tulevat esiin terävinä tuokiokuvina.

Yksinäisen miehen tunnot tulevat parhaiten esiin kirjassa "Tyynenmeren onnelliset saaret", jossa hän valtaa ympäri Tyyntä merta, odottaa lääkäriltään tietoa mmahdollisesta syövästä ja koettaa toipua avioerosta. Hänen 25 vuotta kestänty avioliittonsa oli juuri purkautunut. Täytyy sanoa, että oli varmaan rankkaa olla naimisissa miehen kanssa, joka joko kuljeskeli pitkin maailmaa tai sulkeutui huoneesensa kirjoittamaan, mutta sääli silti miestä, joka menetti tukikohtansa. Minua ilahdutti löytää tieto, että Theroux meni kaksi vuotta myöhemmin uusiin naimisiin (kirjassa Herkuleen pylväät hän vaihteeksi soittelee kaukopuheluita uudelle vaimolleen).

Suomennokset loppuivat ennen kirjaa Dark Star Safari, jossa hän matkustaa Afrikan halki ja haukkuu avustustoiminnan.

However, in 2002, on publication of his Africa travelogue Dark Star Safari, reviewer John Ryle of the London Guardian contradicted Theroux's views on international aid, accusing him of ignorance. "I'm not an aid worker, but I was working in Kenya myself at about the time Theroux passed through ... It's not that Theroux is wrong to criticise the empire of aid. In some ways the situation is even worse than he says ... The problem is that Theroux knows next to nothing about it. Aid is a failure, he says, because 'the only people dishing up the food and doling out the money are foreigners. No Africans are involved'. But the majority of employees of international aid agencies in Africa, at almost all levels, are Africans. In some African countries it is international aid agencies that provide the most consistent source of employment ... The problem is not, as Theroux says, that Africans are not involved; it is, if anything, the opposite. How come he didn't notice this? Because, despite his hissy fits about white people in white cars who won't give him lifts, he never actually visits an aid project or the office of an aid organisation."

Olen juuri löytänyt tiedon, jonka mukaan Theroux on kulkenut uudelleen vanhoja jälkiään Suuren junakirjan ajoilta - sen haluaisin lukea. Kirja on julkaistu tänä vuonna ja sen nimi on Ghost Train To The Eastern Star.

Valitettavasti myös sairauden uhka uusiutui, tällä kertaa kaihin muodossa. Tuntojaan Theroux paljastaa romaanissa Blinding Light. Olisi todella ollut traagista, jos niin terävästi tarkkaileva mies olisi menettänyt näkönsä.

Kirjoitin muuten alussa, että Theroux on ylimielinen paskiainen. Se ei oikeastaan pidä paikkaansa - hän vain vaikuttaa siltä. Kuten hän itse sanoo:

For example, I have a reputation for being sarcastic. Well, I don't think I am. I think 'ironic' would be a better word. Ironic is a veiled kind of sarcasm, and it has a lot of humor in it. But we, as an American nation, aren't known for our irony. It looks cruder than it is, and it's a problem for some people.

Kauhajoen tapaus

HAASKALLA

Tapaus on ohi, nyt ovat alkaneet jälkiselvittelyt. Ja päiden vaatiminen vadille.

Alkajaisiksi kummastelen niitä, jotka vaativat pääministerin, sisäminiserin tai poliisien eroa. Kaikki nämä tahot tiesivät tapauksesta vasta, kun me muutkin kuolevaiset. Nuoret epäilemättä ovat heitteillä, sen luemme lehdistä päivittäin (16-vuotias puukotti kahta ohikulkijaa Hyvinkäällä yms.) Tällainen suuren luokan tapaus saa julkisuutta enemmän, mutta kun lasketaan väkivaltaisesti kuolleet joka viikko, saadan kylmäävä pino ruumiita (ei sanaleikki).

Itseään syyttelee tällä hetkellä huomattavan moni ihminen, jotka tuskin toipuvat tästä koskaan. Heihin voidaan ilmeisesti lukea Matti Saaren opettajat, ampuma-aseluvan ensin antanut poliisi ja maanantaina Saaren kanssa puhunut poliisi. Mahdollisesti Matti Saaren vanhemmat (jos he ovat elossa - heistä ei ole mitään tietoa julkisuudessa, eikä tietysti tarvitsekaan). Näistä mielipiteeni on, että 22-vuotias mies ei enää ole opettajien muovattavissa. Poliisilla oli vain ampumaradalla tehdyt videot, joiden perusteella toimia, ja siihen nähden he ottivat yllättävän voimakkaasti kantaa - useat ampumaharrastajat videoivat toimintansa. Lehtien mukaan pahimmat videot oli pantu nettiin vasta poliisin haastattelun jälkeen.

Mikäli tiedot Saaren kiusaamisesta armeijassa pitävät paikkansa, ne nimettöminä pysyttelevät kiusaajat kantavat melkoista vastuun taakkaa. Kuten kiusaajat yleensä, he tuskin tajuavat vastuutaan eivätkä ryömi esiin kivien alta.

Haaskalla ovat nyt hämmästyttävän ja oksettavan useat riekkujat kuten Auvisenkin tapauksessa. Jutusta ja asianosaisista mitään tietämättä useat nimettömät krijoittajat monilla keskustelupalstoilla ryntäväät riemukkaasti herjaamaan:

Harrastukset;
-raju metalli musiikki
-seksi
-aseet
-olut
-syrjäytyminen nettiin
-viha ihmiskuntaa vastaan järjestö

Siinä tämän ateistin elottomasta materiasta syntyneen aineosat ja tie saatanan talutukseen vei järjen ja hän teki mitä sydämessä kehoitettiin tekemään.

Ero Jumalasta on ihmiskunnan suurin synti, no nyt
ovat taas kirkot täynnä eteläpohjanmaalla ja varmaan muuallakin Suomessa.

hyvä matti kun tapoit tyhmiä ihmisiä!!!
jesjesjeeeeeees!!!

> Tämähän johtuu ydinperheen hajoamisesta, tarkemmin
> siitä että äidit käyvät töissä eivätkö ole kotona
> huoltamassa lapsiaan.

Juuri näin! Tämä on suurin yksittäinen syy suomalaisten lasten ja aikuisten henkiseen pahoinvointiin! Missään muussa maailman maassa naiset ei ole niin välinpitämättömiä lastensa henkisestä hyvinvoinnista kuin suomessa.Kiitos femakoille ja feministi-"miehille".

Nämä vain näytteinä. Menen oksentamaan.

Mikä ihme ihmisiä vaivaa?

MIKSI?

Onko järki heitteillä yli Suomen?

Junia heitellään kivillä ja kasataan painavaa tavaraa kiskoille.

Kuvassa viritys vuodelta 2005 (HS)

Hissiovien lukkoja peukaloidaan ja taatusti tiedetään, mitä voi sattua.

Lapset heiluvat puukkojen kanssa.

Pidetään kulkueita, joihin kuuluu olennaisena osana poliisien heittely pulloilla - ja sitten uikutetaan, että poliisi käyttäytyy epäasiallisesti, kun ottaa kiinni.

Ja tietysti nämä ammuskelutapaukset - joihin liitty aina muita, joiden mielestä asialla vitsaileminen ei ole sairasta, vaan hauskaa.

Mikä ihmisiä vaivaa? (Tai - pyydän anteeksi - mikä nuoria miehiä vaivaa?)

Notre-Dame-du-Rugby

NOTRE-DAME-DU-RUGBY

Urheilu on tärkeä asia yli maailman, mutta harvassa taitavat olla urheilulajille pyhitetyt kappelit. Ranskassa sellainen on - ja urheilulaji on äkkiä katsoen epäranskalainen rugby.

Kaksi Notre-Dame-du-Rugbyn lasimaalausikkunaa

Rugby tuli Ranskaan englantilaisten mukana, luonnollisesti. Jostakin syystä britit mieltyviät Lounais-Ranskaan 1800-luvun alussa. Paun kaupunki englantilaistui. Siellä oli englanninkielinen lyseo, jossa moni aikakauden ranskalainenkin opiskeli. Ja Paun lyseossa luonnollisesti pelattiin rugbyä.

Peli ei ollut ranskalaisen mieleen. Siitä puuttui estetiikkaa, siinä otettiin liian läheistä fyysistä kosketusta ja se oli väkivaltainen. Katolinen kirkkokin oli sitä vastaan -he epäilivät peliä säädyttömäksi. Ranska-Saksa-sota 1870-luvulla muutti tilanteen. Ranskan häviö nolasi ranskalaiset perin pohjin. Ranskalaisten upseerien kasvatukseen liitettiin rajumpia pelejä, muun muassa rugby. Ranskalainen kirjailija Henri Alain-Fournier (ainoa kirja, "Ensirakkaus", ei juuri tuo mieleen vantteria, kuraisia pelaajia äheltämässä kentällä) oli Ranskan parhaita rugbyn pelaajia ensimmäiseen maailmansotaan asti - siellähän kirjailija katosi taistelukentälle.

Ranskalaisesta rugbystä tuli elegantti peli - paitsi Lounais-Ranskan maaseudulla. Sielä vantterat kyläläiset iskivät peliin intohimolla. He nauttivat saadessaan kirjaimellisesti hieroa naapurikylän pelaajien nenää kuraan. Pelissä saatiin vakavia vammoja ja jopa kuoltiin. Kaksi ranskalaisen rugbyn haaraa - elegantti upseeripeli ja raivokas maalainen - yhdistyivät saksalaismiehityksen aikaan, jolloin Vichyn Ranskassa marsalkka Pétain yhdisti kaksi liigaa yhdeksi rugby-liitoksi, joka viime syksynä viimeksi järjesti maailmancupin.

Kappeli tosin tuli kuvioihin mukaan vasta 1960-luvulla. Apotti Michel Devert järjesti keräyksen, kun kolme nuorta rugbyn pelaajaa kuoli auto-onnettomuudessa. Vuonna 1967 kappeli lopulta pyhitettiin käyttöön. Kappelissa on neljä lasimaalausta, joissa Neitsyt Maria pitelee poikansa lisäksi rugbypalloa, alttarin takana on syvennys, josa on kaikkien pelissä kuolleiden kuvat, ja kerran vuodessa kappelissa pidetään messu vanhoille rugbyn pelaajille.

Challenger ja Haeckel

HAECKEL JA RADIOLARIAT

Ernst Haeckel on joidenkin uskonnollisten lahkojen hampaissa, koska hänen väitetään väärentäneen joitakin sikiöpiirroksia. Siitä ehkä myöhemmin. Mietin, ovatko ihmiset näinä valokuvauksen aikoina luonnostaan epäluuloisia piirrosten suhteen? Heidän kannattaisi muistaa, että vieläkin useat tiedemiehet piirtävät kohteensa, koska valokvua ei käytettävissä olevissa oloissa anna riittävää täsmällisyyttä. Ennen kameroiden aikaa piirros oli luonnollisesti ainoa keino kuvata löydökset, ja jokaisen tutkimusmatkan tärkeä jäsen oli huolellinen taiteilija. Monet luonnontieteelliset työt ovat nykyään taideteoksia ja niitä myydään kovalla hinnalla.

HMS Challenger

HMS Challenger teki vuosien 1872-1876 aikana matkan, joka ulottui jokaiselle merelle mukaan lukien Eteläinen Jäämeri. C.Wyville Thomson oli retken johtaja, joka kuoli retken aikana uupumukseen. Pohjaäytteitä kerättiin muun muassa haaveilla - pohjahaavin kuva on alla.

Challengerin matkalla kohdattiin muun muassa maailman merkillisiä ihmisiä ja laivan löydöistä tehtiin 50-osainen tutkimusselostus. Retkeläiset olivat kiinnostuneet muun muassa Fidzi-saarten kuninkaasta Thackerystä (nimen kirjoitusasu taitaa olla brittiläistä keksintöä), jonka väitettiin leikanneen vihollisiltaan kielen, syöneen sen kielen omistajan läsnäollessa, ja sitten antaneen pistää vartaaseen ja syöneen loput kielen omistajasta. Tämä kaikki luonnollisesti ennenkuin kuningas kääntyi kristinuskoon.

Preparoituja näytteitä (pikemminkin luonnontieteellisiä kuin Fidzi-saarelaisia) tutki usea eurooppalainen tiedemies. Ernst Haeckel oli jo kiinnostunut radiolariasta, säde-eläimistä, joista hän oli julkaissut tutkielman vuonna 1862. Hän teki itsekin matkan Kanarian saarille (ei 1800-luvulla mikään lomakohde!) ja tutustui Charles Darwiniin, Thomas Huxleyyn ja Charles Lyelliin. Se oli kiihdyttävää aikaa luonnontieteiden historiassa.

Haeckelin Radiolariat kuuluvat lapsuuteeni. Hänen huolelliset piirroksensa kuvittivat osaltaan kirjaa "Maapallon eläinkuvasto", jota tutkin hartaudella ennen kuin jaksoin itse nostaa kirjan syliini ja sylistäni pois. Niinpä säde-eläimet ja muut valtamerien ihmeet olivat minulla keijujen ja menninkäisten tilalla (haltiat tulivat paljon myöhemmin Tolkienin mukana).

Phaeodaria

Lisää Phaeodarioita


Cyctoidea

Acanthometra

Minusta on vieläkin uskomatonta ajatella, että nämä mikroskooppisen pienet, lumoavat pitsityöt leijuvat maailman merissä ja verhoavat piistä muodostuneilla rangoillaan merien pohjia.

Fashoda

FASHODAN TAPAUS

Vuonna 1898 suhteellisen pieni, jopa tragikoominen selkkaus oli vähällä lähettää Ranskan ja Englannin sotaan, joka hyvin olisi voinut laajentua maailmansodaksi, kuten toinen pieni tapaus vuonna 1914 - arkkiherttuan murha - teki. Fashoda oli vähäinen kylä Sudanissa. Se sattui olemaan niin sanoakseni tienristeyksessä, kun britit laajensivat siirtomaavaltaansa Afrikassa pohjois-etelä-suunnassa ja ranskalaiset lännestä itään.



Majuri, myöhemmin kenraali Jean-Babtiste Marchand, seitsemän muuta ranskalaista upseeria ja 150 senegalilaissotilasta lähti Brazzavillestä ranskalaisesta Kongosta 14 kuukauden matkalle kartoittamatonta taivalta itään. Heidän tarkoituksensa oli kohdata toinen retkikunta, joka oli lähtenyt Djiboutista, Punaisen meren rannalta. Jälkimmäinen retkikunta ei päässyt pitkällekään; etiopialaiset pysäyttivät sen ja lähettivät takaisin (Etiopia oli vastikään yhdistynyt keisari Menelikin hallinnossa). Marchandin retkikunta päätyi Fashodaan Niilin rannalle, nosti Ranskan lipun ja taisteli sudanilaisten kanssa (britit olivat samaan aikaan lyömässä Mahdin armeijaa kenraali Kitchenerin johdolla - Mahdi oli koonnut suuren armeijan ja oli vastikään piirittänyt kenraali Gordonin Kahrtoumissa ja lopulta valloittanut Khartoumin ja surmannut Gordonin).

Marchand ja hänen senegelilaisensa (ja ranskalaiset upseerinsa), joiden määrä supistui 14 kuukauden aikana 120 mieheen, eivät olleet yksin liikkeellä. Retkikunta tarvitsi tuhansia kantajia ja melojia, "kaikki miehet ja naiset, jotka pystyimme löytämään", kuten Marchand myöhemmin kertoi. Värväysmenetelmät eivät olleet järin ystävällisisä: "joskus koko väestö pakeni viidakkoon, jolloin sytytimme kylän tuleen hökkeli hökkeliltä, kunnes he palasivat".

Kantajia tarvittiin tuhansia, koska retkikunta kuljetti mukanaan muun muassa 100 000 ammuslipasta - jotka kuluivat suureksi osaksi matkalla - , 16 tonnia lasihelmiä, 70 000 metriä värillistä kangasta, 10 tonnia riisiä, 5 tonnia suolalihaa,, tonnin kahvia ja 50 kiloa teetä; ilmeisesti upseerit eivät välittäneet teestä. Lisäksi heillä oli mekaaninen piano, 1300 litraa punaviiniä, 50 pulloa absinttia, brandyä,shamppanjaa ja pieni höyrylaiva, josta oli pääasiassa paljon vaivaa - se piti usein purkaa osiin ja raahata pensaikon ja metsän halki. Vastassaan heillä oli maaston ja ilmaston lisäksi moskiittoja, krokotiilejä ja kiukkuisia virtahepoja.

On vaikea kuvitella,mitä tämän joukon oli tarkoitus tehdä, vaikka jotkut ranskalaiset ehdottivat suurisuuntaisia tekoja, kuten Niilin patoaminen. Joka tapauksessa matkaa juhlittiin Ranskassa sivilisaation voittona villistä maanosasta.

Pariisissa julkaistu kirja matkasta

Seuraavaksi Fashodaan saapui Kitchener viidellä tykkiveneellä mukanaan komppania Cameronin Ylämaalaisia ja kaksi pataljoonaa sudanilaisia joukkoja. Seurasivat neuvottelut, joiden aikana kumpikaan osapuoli ei suoranaisesti mieltynyt toiseen. Tykkiveneestä kiikarilla katsellut lehtimies kuvaili, miten Marchand elehti ja Kitchener näytti flegmaattiselta. Marchand viereili Kitchenerin leirissä, missä hänelle tarjottiin viskiä ja soodaa. "Yksi hirvittävimmistä uhrauksista elämässäni oli saada kurkustani alas tuo hirvittävä juoma." Sitten Kitchener viereili Marchandin leirissä ja sai lämmintä shamppanjaa. Hän huomioi, että ranskalaiset olivat ehtineet istuttaa majapaikkaansa puutarhan: "Kukkia Afrikassa! Voi noita ranskalaisia!"

Ajan pilapiirroksessa Ranska istuu Marokon ja Englanti Egyptin päällä - taka-alalla Marchand liehuttaa urheasti trikoloria Fashodan palmussa

Euroopassa hallitukset päättivät jättää sodan sittenkin väliin. Marchand kieltäytyi tarjouksesta purjehtia mukavasti kotiin Kitchenerin höyrylaivoilla ja marssi sen sijaan Etiopian halki Djiboutiin. Ero Fashodassa oli sydämellinen; Kitchenerin sotilassoittokunta soitti Marseljeesin.

Vaikea sanoa, mitä jutulla saavutettiin, paitsi että kansainvälinen jännitys lisääntyi. Marchand palasi kotiin sankarina ja molemmat kenraalit jatkoivat uraansa ensimmäisessä maailmansodassa

Marchand vasemmalla, Kitchener oikealla

Poliittiset hampaat

HAMPAAT POLITIIKASSA

Ranskalaiset ovat aina pilkanneet englantilaisia suurista hampaista. Brittien hampaat eivät ole sen suurempia kuin muidenkaan; herää epäilys, että isot hampaat ovat jokin alitajuinen pelkojuttu (kun britit pilkkasivat de Gaullea, he piirsivät hänelle ison nenän sitä tyyppiä, jota antisemiitit ovat tavanneet käyttää juutalaisia kuvatessaan, erityisesti Ranskassa. On mahtanut riepoa ranskalaisia).

Luonnollisesti on helpompaa kuvata isohampaisina henkilöitä, joilla todella on kunnollinen hammasrivi, kuten Tony Blairia.



Vastaavaisten hampaiden kanssa on kuitenkin kuvattu myös Margaret Thatcheria, joka oikeastaan oli varsinainen suppusuu:




Kertooko jotakin George W. Bushista, että pilapiirtäjillä on vaikeuksia esittää häntä hampaakkaana uroksena. Ase voi olla eisllä tai lippu, mutta ei hampaita.


Sen sijaan Kennedyllä oli hampaat.



Ennustaakohan Suomen tulevaisuutta, että vaikka Alexander Stubbilla kiistämättä on hampaat, hän esiintyy usein näyttämättä niitä. Silti hänet muistetaan miehenä, jolla on suussaan pianonkoskettimet.

Taikauskon evoluutio

TAIKAUSKO ja EVOLUUTIO

NewScientist-lehti on julkaissut pohdintoja taikauskon vaikutuksesta ihmisen evoluutioon. Uutinen perustuu Harvardin Yliopiston Kevin Fosterin ja Helsingin Yliopiston Hanna Kokon evoluutiobiologisiin tutkimuksiin. (Älkää muuten antako Hanna Kokon söpön ulkonäön johtaa harhaan - hän on kansainvälisesti tunnettu professori.) Heidän perustelunsa on:

As long as the cost of believing a superstition is less than the cost of missing a real association, superstitious beliefs will be favoured.

Michael Schermer Skeptic Magazine -lehdestä sanoo saman toisin:

"Our brains are pattern-recognition machines, connecting the dots and creating meaning out of the patterns that we think we see in nature. Sometimes A really is connected to B, and sometimes it is not," he says. "When it isn't, we err in thinking that it is, but for the most part this process isn't likely to remove us from the gene pool, and thus magical thinking will always be a part of the human condition."

Älkää silti ruvetko etsimään nelilehtisiä apiloita vilkkaissa risteyksissä, väistämään tikkaita tai mustia kissoja ajoradalle tai tekemään muuta äkillistä: taikausko voi myös tappaa. Etelä-Afrikassa asiaa on tutkittu, ja taikauskoiset ajajat joutuvat kolareihin kymmenen kertaa useammin kuin vähemmän uskovaiset.

Jos silti olette kiinnostuneita perehtymään taikauskon kiehtovaan maailmaan, Internetistä on apua.

Chevalier d'Eon

TRANSVESTIITTIEN OMA SUOJELUSPYHIMYS

Transvestiitit eivät ole nykyajan keksintö. Tavallisin muoto historian mittaan ovat naiset, jotka pukeutuivat miehiksi (ymmärrettävistä yhteiskunnallisista syistä), mutta yksi tapaus on miehestä(?), joka pukeutui naiseksi.


Chevalier d'Eon de Beaumont kahdessa hahmossaan

D'Eon syntyi Tonnerressa, Ranskassa, vuonna 1728. Hän väitti myöhempinä vuosiaan, että hän oli syntynyt tyttönä, mutta että hänet puettiin pojaksi jonkin perintöriidan vuoksi. Historioitsijat väittävät, että hän oli poika, mutta pieni ja siro, ja että hänen äitinsä puki hänet usein tytöksi huvittaakseen itseään ja seurapiiriään. Joka tapauksessa tämän nuoren henkilön seksuaalinen identiteetti häiriintyi vakavasti. Hän menestyi hyvin koulussa ja liittyi rakuunoihin (nuorena miehenä).

Ludwig XV värväsi hänet vakoojaksi. Muistutan, että tehtävä oli 1700-luvulla ehdottoman kunniallinen, mutta äärettömän vaarallinen. D'Eon lähetettiin Venäjälle, jossa siihen aikaan hallitsi keisarinna Elisabeth II. D'Eonin kerortaan Venäjällä pukeutuneen aiseksi ja esiintyneen nimellä Lia de Beaumont - ja että hän pääsi keisarinnan hovineidoksi ja sukupuolensa paljastuttua tämän vuoteeseenkin. Tämä on yksi niistä huhuista, joita d'Eonin ympärillä kiersi ja joita hänen omaelämäkerrassaankin kerrottiin - uskottavia tai ei. Venäläinen kirjailija Valentin Pikul on kirjoittanut aiheesta romaanin - en tiedä, onko kyseessä se, jonka muista hämärästi lukeneeni nuorena joltakin ullakolta - nimi saattoi olla "Naisena kuninkaan käskystä" ja se oli melkoinen sekoitus seikkailua ja pehmopornoa.

Tekipä d'Eon Venäjällä mitä tahansa, hän joka tapauksessa palasi Ranskaan, vaati saada pukeutua uudelleen rakuunan univormuun, osallistui Seitsenvuotisen sodan taisteluihin ja haavoittui.

Vuonna 1763 d'Eon lähetettiin Englantiin. Hän palveli jonkin aikaa Ranskan kuningasta vakoilijana. Siten hän sai epäluulon kohtauksen, väitti Ranskan suurlähettilään yrittäneen surmata tai huumata hänet ja erosi. Englannissa alettiin lyödä vetoja hänen sukupuolestaan. Tällä välin Ranskassa oli vaihtunut kuningas. Ludwig XVI salli d'Eonin palata Ranskaan ja antoi hänelle eläkkeen edellyttäen, että hän - kuten hän vaati - pukeutuisi vastaisuduessa naiseksi. Hänelle sallittiin erityinen rahasto naisten vaatteita varten.

Amerikan vapaussodan aikana d'Eon halusi taas ruveta rakuunaksi ja mennä taistelemaan Amerikkaan. Sen sijaan hänet heitettiin vähäksi aikaa vankilaan. Täsä vaiheessa hän palasi muutamaksi vuodeksi äitinsä luo Tonnerreen ja kirjoitti värikkäät muistelmat. Ennen Ranskan vallankumousta hän palasi Englantiin ja eli siellä kuolemaansa asti vuonna 1810.


Vallankumouksen aikana d'Eonin eläke luonnollisesti loppui. Hän ansaitsi elantonsa muun muassa miekkailemalla julkisissa näytöksissä, kunnes haavoittui vakavasti. Loppuelämänsä hän eli köyhyydessä ja naisena, mydyen kirjastoaan ja asuen yhdessä lesken, Mrs. Colen, kanssa. Kuoleman jälkeen hänelle tehtiin ruumiinavaus ja todettiin, että hän oli mies.

D'Eon rinnassaan Pyhän Ludwigin risti, jonka hän ansaitsi Seitsenvuotisessa sodassa urheudesta

D'Eon on kiinnittänyt kirjailijoiden ja muiden tarinankertojien huomiota. Jotkut tarinat ovat melko mielikuvituksellisia heittäen hänet sänkyyn milloin minkin kuuluisuuden kanssa. Japanissa hänestä jostakin syystä pidetään erityisesti - hänestä on tehty sekä anime että TV-sarja.