Somalian merirosvot



FAINAN KAAPPAUS

Parhaillaan Puntinmaan rannikolla käydään odotussotaa. Puntinmaa on irtautunut osa sisällissotaa käyvästä Somalaiasta, ja Eylin pienestä satamakaupungista on tullut merirosvojen linnake tämän vuoden aikana. Merirosvoilla on emäalus jossakin merellä, ja sieltä rosvot iskevät pienillä, nopeilla veneillä rahtilaivojen ja huvilaivojen kimppuun.

Merirosvoja merellä


Merian vilkasliikenteisillä väylillä on kautta aikojen ollut merirosvoja. Missä vain hallitusvalta horjuu, sinne rosvot ilmaantuvat.

Aikoinaan Välimeri oli rosvojen aluetta. Malakan niemimaa ja Filippiinien vedet ovat rosvojen vallassa. Useat rahtialukset kulkevat nykyään hyvin vähillä miehistöillä; ainoa ase laivalla saattaa olla kapteenin pistooli (joka on perinnease). Niinpä sota-alusten antama suojelu on elintärkeää.

Eylin satamassa oletetaan tälläkin hetkellä olevan ainakin tusina kaapattua alusta. Nyt rosvot saivat päävoiton. Ukrainalainen Faina kuljettaa rahtinaan 33 venäläistä T-72 -tankkia ja lisäksi kranaatinheittimiä ja runsaasti ammuksia. Fainan miehistönä on 17 ukrainalaista, kolme venäläistä ja yksi latvialainen mies.

Fainaa piirittää parhaillaan kolme sota-alusta, joista yksi on amerikkalainen ja kaksi muuta EU-maista (veikkaisin, että ainakin toinen on ranskalainen; ranskalainen sota-alus on toiminut ahkerasti Somalian rannikon tuntumassa ja muun muassa vapauttanut ranskalaisen huvijahdin). Venäläiset ovat ilmoittaneet myös lähettävänsä alueelle sota-aluksen, mutta kyseinen alus on tulossa Itämereltä, joten saattaa kestää hetken perillepääsyyn.

Merellä tilanne on kiihkeä, mutta vaikuttaa siltä, että maalla poliittinen kiista on vähintään yhtä kiihkeä. Merirosvoilla ei ole käyttöä tankeille, vaikkakin kranaatinheittimet ja muu ovat hetkessä mustilla markkinoilla. Joku on tilannut tankit. Kuka? Ja mihin käyttöön? Tilanne on herkullinen.

Varhaisin tiedotus väitti, että tankit olivat menossa Sudanin hallitukselle (Itar-Tassin ensimmäinen uutinen, joka sittemmin on poistettu). T-72 on vanhentunut venäläinen malli, joista mm. Suomi on täyttä päätä luopumassa. Kalashnikoveilla aseistettuja joukkoja ja teknikaleja vastaan niillä varmasti on käyttöä. Kun jutusta tuli isompi uutinen, kaikki osapuolet ovat ilmoittaneet, että tankit ovat menossa Keniaan aivan laillisen kaupan yhteydessä.

Kenia on valittanut, että Somalian tämän hetken toinen osapuoli, islamistit, pitää joukkojaan Kenian rajalla ja pakolaisia on runsaasti Kenian puolella rajaa. Sudan ei vielä ole poissa laskuista sekään - Kenialla on yhteinen raja, ja Sudanin hallituksen kanssa tehty kauppa on aivan mahdollinen. Etelä-Sudanissa tehtiin hiljattain rauha kapinallisten kanssa, mutta Sudanin hallitus ei tiettävästi ole ollenkaan onnellinen siitä. Somaliassa taas on 50 etiopialaista tankkia, ja Eritrea aseistaa islamisteja - Etiopia ja Eritrea sotivat kaiken aikaa keskenään.

Juttua hämmentää entisestään se, että merirosvojen edustaja on ilmoittanut vaatineensa lunnaita Kenian hallitukselta, mutta Kenia kiistää. Ukraina valittaa merimiestensä kohtaloa, mutta kiistää tietävänsä mitään aluksen lastista. Niin että minne nämä tankit lopulta ilmaantuvat - Etiopiaan, Eritreaan, Sudaniin, Keniaan vai Somaliaan? Vaiko sittenkin meren pohjaan? Lähipäivät näyttävät.

T-72 Parolan panssarimuseossa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos että kirjoitit tällaisen uutistekstiä laajemman katsauksen asiasta. :)

vexi

Mette kirjoitti...

Lisäkommenttina voin mainita, että merirosvojenkin elämällä on vaaransa. Väitetään, että erään rahtilaivan kaapanneet merirosvot ovat kaikki kuolleet "outoon tautiin". Laivan lastina kerrotaan olleen tuntemattomia kemikaaleja...