Viikolla 48 - Keltit ja kinkku



OBELIXISTA JOULUKINKKUUN

Kaikkihan tietävät, että joukukinkun syönti on pakanallinen tapa. Skandinaavit uhrasivat Freyr-jumalalle sianlihaa ja niin pois päin. Vain varakkaat söivät jouluna kinkkua, kunnes kinkut halpenivat ja kaikilla on mahdollisuus tanskalaiseen kinkkuun.

Kinkun alku on kuitenkin toisaalla.



Keltit olivat paljon muutakin kuin roomalaisten kuvaamia hahmoja, jotka juoksivat alasti taisteluun, palvoivat misteliä ja pitivät druidimenoja. He tekviät taidokkaita rauta- ja pronssitöitä ja ennen kaikkea perustivat mutkikkaita suolakaivoksia pitkin Eurooppaa. He myös arvostivat suuresti kinkkuja. "Suola"-kirjassa kerrotaan näin:

"Keltit olivat hulluina sianlihaan. Parasta oli villisian kinkku, ja se varattiin sotureille."


Kreikkalainen Athenaeus kertoi, että jos kaksi soturia vaati kinkkua itselleen, asia ratkaistiin kaksintaistelulla. Koska kelteillä oli myös suolaa, he keksivät kinkun suolauksen. Roomalaiset oppivat tämän tavan ja mieltyivät kinkkuihin kovasti - niin gallialaisiin kuin Westfalenin kinkkuihinkin. Rooman valtakunta luhistui, mutta kinkut säilyivät. Muiden saksalaisten provaristapojen (joulukuusi) mukana kinkusta tuli joulupöydän keskipiste - eikä Freyr-jumalan sianliha ollut huono esikuva sekään. Näin kinkkuperinne on jatkunut ystävästämme Obelixista tämän päivän tavaratalojen lihatiskeille.




Juuri tällaiset uutiset kuin tämä keskiviikkoinen 28/11 jäävät mieleeni, koska niiden takana on tarina ja sitä tarinaa emme tunne. Uutinen on ohimenevä, mutta entä se tarina? Unissakävelyä? Mutta eivätkö kattoluukut ole vaikeasti käsiteltäviä ja hankalissa paikoissa? Humalainen vessan haku? Sama ongelma. Piilossa jotakin uhkaavaa henkilöä? Kunpa tietäisi.


Nuori nainen pelastettiin kerrostalon katolta

Kuopiossa pelastettiin yöllä nuori nainen kuusikerroksisen talon katolta. Päivystävän palomestarin mukaan alusvaatteisillaan ollut nainen oli ravintolaillan jälkeen tuntemattomasta syystä kavunnut talon ullakolta katolle. Luisun alas katutasoon esti ainoastaan lumieste, jonka varaan hän jäi roikkumaan.

Avunhuutoja kuulleet jalankulkijat hälyttivät paikalle palokunnan, joka pelasti naisen nostolava-autolla.

Ulkona oli tapahtumahetkellä neljä astetta pakkasta ja kova tuuli. Ambulanssin saavuttua paikalle nainen oli tajuissaan mutta kylmettynyt.





Tuo kammottava, hekumallinen toiminta, niin sanottu sanomalehden lukeminen, jonka vaikutuksesta maailman kaikki viimeksi kuluneen vuorokauden aikana tapahtuneet onnettomuudet ja luonnonmullistukset, viidenkymmenentuhannen miehen hengen vaatineet taistelut, murhat, lakot, konkurssit, tulipalot, myrkytykset, itsemurhat, avioerot ja valtiomiesten ja näyttelijöiden julmistelut muuntuvat meille, joita ne eivät edes kiinnosta, joka-aamuiseksi elämykseksi, sekoittuu ihmeen ihanasti ja erityisen jännittävällä ja vahvistavalla tavalla muutamiin cafe au lait -kulauksiin.
- Marcel Proust








PURNAUSTA

* MARIMEKKO, H&M JA UZBEKISTAN on uutisissa yhdistetty näyttävästi. Uzbeekkien epäillään käyttävän lapsityövoimaa puuvillapelloilla ja kaikki ovat moraalisesti kauhuissaan. Marimekko ja H&M aikovat lopettaa puuvillan oston kyseisiltä pelloilta.

No, mikä nyt on uutta? Tunsin kymmenen vuotta sitten Uzbekistanissa varttuneen naisen, joka katseli "Tuulen viemää" ja kummasteli, miksi puuvillan poiminta on elokuvassa niin kammottavaa. Uzbekistanissa, hän sanoi, kaikki korjasivat puuvillaa - koululaiset ja opiskelijat lomillaan ja armeijan miehet ylimpiä upseereita myöten. Jos tämä oli tosiseikka ainakin 70-luvulta saakka, niin mikä siitä nyt tekee suuren uutisen?

Muistuipa mieleeni myös, että minun lapsuudessani koulujen syysloma oli "perunaloma" - sen tarkoitus oli antaa lapsille tilaisuus mennä perunoita nostamaan. Minä kaupunkilaiskakarana en tietenkään möyrinyt pelloilla, mutta hyvin monet tekivät niin. Lapsityövoiman käytöstä ei kukaan puhunut eivätkä lapset siitä sen pahemmaksi tulleet.

Olisiko pahempi asia, jos uzbeekkilapsille maksettaisiin palkkaa? Larisan lapsuudessa kyse oli kansallisesta velvollisuudesta ja oikeudesta. Ilmainen työ on sallittavaa, palkallinen työ boikotin aihe? Voisivatko Marimekko ja H&M mieluummin valvoa, että hommasta maksetaan jotakin?

Itse asiassa Uzbekistanin puuvillan tuotento kuolee omaan mahdottomuuteensa ympäristösyistä. Ei kannata hermostua - hermostumisen aika oli silloin, kun koko maa muutettiin puuvillapelloiksi siellä, missä ennen kasvatettiin hedelmiä.


* VOI JUNGNERIA

YLEn Jungnerilla on kammottava ajatus siitä, mitä TV-lupamaksuilla tehtäisiin:

Toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoo, että jos kaikki tv:n katsojat maksaisivat vuosittain runsaan kahdensadan euron suuruisen tv-maksunsa, voisi hän näinä päivinä puhua säästöjen sijaan sisällöistä.

- Tuolla määrällä voitaisiin esimerkiksi järjestää neljät euroviisut vuodessa tai pistää tuollaiset parikymmentä kotimaista draamasarjaa ulos. Puhutaan todella isoista rahoista ja todella isoista palveluista, jotka nyt valitettavasti jäävät suomalaisilta saamatta, Jungner sanoo.

Yksissäkin eruoviisuissa on kestämistä; kuka haluaa neljät? Jättäkää vain TV-lupamaksut maksamatta, jotta säästymme moiselta hirvitykseltä.


Viikolla 47 - purnausta ja Bulgaria




PURNAUSTA

-
TV-OHJELMAT on suunnattu järjettömiin kellonaikoihin. Parhaiten sen huomaa TV-arvostelijoista: he eivät viitsi edes mainita ennen yhdeksää alkavia ohjelmia, koska ennen yhdeksää ei tule mitään järjellistä. Kaikkein parhaat piilotetaan aamuyöhön.

Suomessa on vielä aamulla nousevia työtä tekeviä ihmisiä, yöleponsa tarvitsevia iäkkäämpiä, opiskelijoita ja muita, jotka tarvitsisivat vähän nukkumisaikaakin. Joitakin ohjelmia sentään uusitaan päiväsaikaan - eipä silti, ei siitäkään ole iloa niille, jotka ovat töissä tai koulussa.

- MISTÄ TULIKIN MIELEEN sunnuntaina uusittu "Jumalan ystävät". YLE on ilmoittanut pyrkivänsä uudistamaan ohjelmien suomenkielisen tekstityksen. Toivottavasti kyseisen ohjelman tekstitys ei ollut näyte uudsesta linjasta - se oli absurdi. Ohjelma käsitteli siis Yhdysvaltojen kristillisyyden villimpiä puolia. Tunnin mittaisen ohjelman teksityksestä ensimmäinen viisitoista minuuttia koski sen sijaan tsetseenien asemaa Puolassa. Ainakin otaksun, että kyseessä oli toisen ohjelman suomennos: tokkopa Keski-Lännen pastori valittelisi sitä, miten vaikeaa on saada katolisessa Puolassa nuoria moskeijaan.

- MAANANTAINA 26/11 uutisoitiin Aamu-TV:ssä tyynesti, että sairaaloiden hoitojonot ovat keväästä alkaen taas kasvaneet kuin rekkajonot Vaalimaalla. Pahoittelua ei esitetty. MItenkäs pääministeri ja muut ihmisten hengestä huolestuneet tahot eivät ole koko kevään, kesän ja syksyn aikana tuoneet julki syvää huoltaan potilasturvallisuudesta? Onko TEHYn työtaistelutoimien vuoksi kuollut ihminen enemmän kuollut kuin sairaalan omien toimien vuoksi kuollut? Ilmeisesti on. Poliittisesti korrekti kuolema on ihan eri juttu kuin poliitisesti epäkorrekti.


Sen tiimoilta afrikkalainen sananlasku:



VÄHÄISEN BULGARIASTA

Luin tässä Anton Dontsevin kirjan "Väkivallan pitkä varjo" ja nolostuin siitä, miten vähän tiedän maasta.

No sen, että Bulgaria on kehitysmaatasolla korruptiossa; että se on juuri lopettanut asevelvollisuusrmeijan ja siirtynyt palkka-armeijaan; että se on uusia EU-maita; ja että sieltä, kuten Romaniastakin, tulee Suomeen ihmisiä istumaan kadunkulmissa käsi ojossa.



Sen sijaan en ole tiennyt, että Bulgarialla on pitkä ja vaihteleva historia. Maa on kahdesti ollut merkittävä, itsenäinen valtio ennen nykyaikaa, se on kuulunut Bysanttiin ja Ottomaanivaltakuntaan, sinne on tungettu milloin mitäkin uskontoa, milloin vapaaehtoisesti käännyttämällä, milloin pakolla (tästä kertoo Dontsevin kirja).



Ennen kaikkea Bulgaria oli muinainen Traakia, Dionysoksen ja Orfeuksen valtakunta, jossa oli kulta-aarteita, hevosia (ihmisiä syöviä, jos on uskominen Herakles-taruja) ja yksi Aleksanteri Suuren sotilasmahdin tukipilareista.





VÄHÄN KULTTUURISTA - ORFEUS JA EURYDIKE

Orfeuksen ja Eurydiken tarina on niitä myyttejä, jotka ovat irtautuneet kulttuuristaan ja käyneet yleismaailmallisiksi. Useimmiten sitä kaiketi käsitellään tarinana ikuisesta rakkaudesta, joka sitten kuitenkin tuhoutuu - Orfeus saisi rakkaansa takaisin, mutta ei malta olla katsomatta taakseen. Perusideaa on käytetty usein - yksi kolkoimmista versioista on Stephen Kingin "Pet Sematary".

Dionysos-jumala ja hänen palvontansa ovat myös antaneet nimensä usealle teorialla - "dionyysinen" on erään antropologisen teorian mukaan vastakohta "apolloniselle", villi mystisyys vastakohta järkevälle rauhallisuudelle. Orfeuksen repivät kappaleiksi bakkantit, viini tuli Eurooppaan jumala Dionysoksen tuomana.

Kaikesta sitä bulgaarit ovatkin vastuussa. Muistakaa bakkantit, kun ensi kerralla ostatte viinipullon.

Jacques Blanchard: Bacchanta