Viikolla 26 - Henry Fuseli


HENRY FUSELI -
PAINAJAISIA JA ROMANTIIKKAA

Henry Fuseli (1741-1825) oli saksalais-sveitsiläinen britti, jonka nimi yhdistetään pääasiassa yhteen maalaukseen - "Painajainen".

"Painajainen" on havaintoesimerkki romantiikan ajan voimakkaista, vääntyneistä hahmoista. Samalla se tuo erinomaisesti esiin painon tunteen rinnalla, joka liittyy myös unihalvauksena tunnettuun tilaan. Hevosenpää taka-alalla muistuttaa, että englanninkielinen sana "nightmare" tarkoittaa myös yön tammaa. Sopisi myös mainita, että varsinkin Yhdysvalloissa yhdisetään unihalvaus nykyään UFO-kaappauksiin - moderni versio marasta tai painajaisesta.


Fuseli oli niin mielistynyt aiheeseen, että hän teki siitä toisenkin version. Tässä sommitelmassa hevonen on paremmin esillä.

"Painajaisten" naishahmo saattoi muuten olla Fuselin vaimo Sophia Rawlings, joka alkuaan oli hänen mallinsa. Sophia taisi olla tiukka nainen. Fuselin piiriin kuului Mary Wollstonecraft,, jonka kanssa Fuselilla ilmeisesti oli suhde. Heidän piti lähteä yhdessä Pariisiin, mutta Sophia puuttui asiaan, eikä Mary enää koskaan varjostanut heidän kynnystään.

Minusta tuntuu oudolta, että Fuseli viihtyi niin hyvin Englannissa. Hänen tyylinsä ja mieltymyksensä olivat ehdottoman saksalaista romantiikkaa. Tosin juuri Fuselin aika oli myös goottilaisen romantiikan aikaa - Udolphon mysteerit, Frankenstein ja Otranton linna värisyttivät Eurooppaa Fuselin elinaikana. Saksalainen romantiikka etsi myrskyäviä vesiputouksia, villiä luontoa ja sydämen raivoa. Fuseli maalasi myös saksalaisia kohtauksia, ja ylipäänsä lihaksia pullistelevia voimahahmoja ja väkivaltaisia sommitelmia (italialaisessa taiteessa Michelangelo oli tehnyt häneen vaikutuksen opiskeluaikoina).

Fuseli maalasi sarjan, joka perustui Miltonin "Kadotettuun paratiisiin". Miltoniltakin hän onnistui löytämään sydäntään lähellä olevat kohdat - en olisi omin päin uskonut, että "Kadotetussa paratiisissa" mainittiin Lapin noidat.

Saatana jättää Kaaoksen valtakunnan Henry Fuselin kuvaamana

Henry Fuseli ei elänyt vain romantiikan ja goottilaisen kauhun kaudella, hänen elinaikaansa osui myös Ranskan vallankumous, tuo veren ja hurmion aika, jolloin puhuttiin suuria sanoja ja heiluteltiin käsiä korkealla ilmassa. Ylipitkiä käsiä viuhdotaan useissa Fuselin töissä, kuten tässä Macbethin unissakävelykohtauksessa:

No, mikä tässä on niin kummallista? Se vain, että Ranskan vallankumouksen hovimaalari oli Jacques-Louis David, joka yleensä mainitaan esimerkkinä klassisuudesta. David oli sadisti, joka oli terrorin aikana kuin kotonaan, kulki murhaavan joukon mukana vankiloissa (joissa roskaväki hakkasi vankeja kappaleiksi) ja luonnosteli verilöylyn uhrien kuolinkouristuksia. David rauhoittui ihmeesti, kun Napoleon tuli valtaan, mutta kyllä hänenkin tauluissaan heilutellaan käsivarsia, ja vieläpä luonnottoman pitkiä.

Jacques-Louis David: Sabiinittaret

Olisi kiintoisaa tietää, kumpi matki kumpaa, Fuseli vai David.

Olisi myös kiintoisaa tietää, miten Fuseli olisi maalannut lähempänä nykyaikaa. Sekä Hitler että Stalin olisivat voineet olla mieltyneitä hänen lihaksikkaisiin hahmoihinsa; toisaalta yliluonnollisuus ei olisi kelvannut kummallekaan diktaattorille. Voin vain olettaa, että hän olisi mieluummin maalannut Wagnerin oopperoita kuin terveitä maatyöläisiä traktoreineen.

Ja viimeinen kummasteluni aihe; yrittikö "Sydämen asialla" -sarjan hautausurakoitsija Bernietä muistuttava Fuseli kompensoida kiltteyttään rajuilla tauluillaan, vai oliko hänellä todella niin kiihkeä sielunelämä?

Henry Fuseli

4 kommenttia:

Johannes Knektman kirjoitti...

"Ja viimeinen kummasteluni aihe; yrittikö "Sydämen asialla" -sarjan hautausurakoitsija Bernietä muistuttava Fuseli kompensoida kiltteyttään rajuilla tauluillaan, vai oliko hänellä todella niin kiihkeä sielunelämä?"

Tiedä häntä siitä kompensaatiosta, mutta tuntemillani kilteillä ja humaaneilla ihmisillä on tapana kertoa kammottavia tarinoita, ja minuakin on tuntemieni ihmisten taholta kiltiksi luonnehdittu ja kirjoitan paljon tarinoita joissa ihmisiä kidutetaan kaikenlaisilla tavoilla ja sarjakuvissani esiintyy sama ilmiö. (Itse asiassa runojenikin kielikuvat ovat usein hyvin rujoja).

Lurker kirjoitti...

Tuo Henry Fuselin painajaismaalaus taidettiin toisintaa Ken Russellin elokuvassa Gothic, ja silloin otus istuskeli (saatan kyllä muistaa väärinkin) Mary Wollstonecraftin rinnan päällä.

Ripsa kirjoitti...

Onko unihalvaus oikea tila vai jonkun kuvittelua? Muistelen että siitä olisi ollut puhe jossain Salpetrieren sairaalaa kuvaavassa kirjassa, ehkä Munthen Huvila meren rannalla.

Mary Wollstonecraft? Hänet useampikin aikalainen taisi tahtoa nähdä kuolleena tai ainakin kunnolla vaivaisena.

Mette kirjoitti...

Ad Lurker: "Painajaisen" mallin asento on niin kiduttava, että siihen pystyisi vain ammattimalli. Fuseli on hyvinkin voinut kuvitella taulun naiselle Mary Wollstonecraftin kasvot, koska heidän suhteensa oli ilmeisesti melkoisen hankala. Hevonen - varsinkin alemmassa taulussa - on aika seksuaalinen symboli, eikö olekin?

Ad Ripsa: Unihalvaus on kyllä ihan todellinen tila, ja raportoitu vuosisatojen ajan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus

Hyvin lievässä muodossa minulla on itsellänikin ollut siitä kokemusta - herää unesta eikä vähään aikaan mikään liiku. Normaalisti ei kyllä välitäkään paljon eviään heilutella. Sitten alkaa normaali tajunnantila palata ja taas saa kättään siirettyä. Voisin kuvitella, että painajaisten yhteydessä tilanne olisi todella painajaismainen.

Ad Johannes: Eivätköhän useimmat kiltit ihmiset viihdytä itseään kauhutarinoilla. Minä (jota myös on kiltiksi kuvattu, vaikka keskustelupalstoilla ovat väitteensä mukaan saaneet toisenlaisen kuvan) rakastan klassisia kummitustarinoita.