Viikolla 25 - Nahanvaihtajia ja epäluomia



HAHMONVAIHTAJAT


Kaikilla kansoilla on taruja hengistä, jotka muuttavat itsensä naisiksi (miehiksi muuttuvia on vain ihmissusissa ja selkieissä). Olipa kyse joutsenneidoista, selkieistä tai vaikkapa käärmeistä, he ovat yleensä hyväntahtoisia tai eivät ainakaan häijyjä, ja useasti se on ihminen, joka huijaa, eikä päinvastoin.

Kuten johdonmukaista on, selkiet esiintyvät Pohjois-Atlantin saarten ja rantojen tarustoissa. He pukeutuvat hylkeennahkaan lähteissään mereen, ja riisuvat sen tullessaan maihin. Useissa tarinoissa mies kätkee hylkeennahan ja saa näin selkienaisesta vaimon itselleen. Toisinaan nainen läytää vieraan rakastajan, joka muuttautuu taas hylkeeksi ja ui pois.

Taruja käärmeistä, jotka muuttuvat kauniiksi neidoiksi, tunnetaan Intiasta. Suomalaisissa kansansaduissa on aiheesta versioita. Joel Lehtonen on kertonut omalla tyylillään yhden satukokoelmassaan "Tarulinna". Poika pelasti käärmeen pulasta ja käärme vei hänet linnaansa. Hei ei kuitenkaan avioliiton autuutta päästy kokeilemaan, koska poika oli liian varovainen:

Poika meni kissoineen ja koirineen saliin, ja ne käärmeet kahden puolen kumartelivat hänelle, ja salissa soivat kuin pyypillit. Mutta se valkoinen, helttapää käärme kysyi pojalta:
- Mitäs nyt tahdot palkkioksesi? Saat valita joko minut itseni tais ellaisen kultaisen sormuksen, että kun se lävitse katsoo ja ajattelee mitä toivoo, heti saa.
Kun käärme sanoi niin, sille tuli kädet ja jalat. Sen suu tuli sieväksi ja supukaksi, silmät sinisiksi ja kirkkaiksi, sille kasvoi tukka ja se muuttui niin kauniiksi mamseliksi, että pojan silmät olivat siihen jäädä.
- Minä olen noiduttu käärmeeksi ja ainoastaan kerran viikossa olen ihmisenä! se mamseli sanoi. Kumman nyt tahdot palkkioksesi, minut vai kultaisen sormuksen?
Hyvin teki pojan mieli sitä mamselia, vaikka peloittaahan se, kun se on vain kerta viikossa ihmisenä. Hyvin tekisi mieli kultaista sormustakin. Viimein poika sanoo:
- Mitäpäs minä korealla mamselilla, kun ei ole rahaa eikä mitään, millä elättää itseäni ja näitä kissaani ja koiraani. Kyllä minä haluaisin sitä kultaista sormusta!


Munechika takoo kuuluisaa miekkaansa nimeltä ko-kitsume-maru (Pikku kettu) kettuhengen auttamana, maalannut Ogata Gekko 1873

Kettuhenget - Japanissa kitsunet, Kiinassa Hu li jing - rakastuvat mieheen todella ja auttavat häntä, kuten miekkaseppä Munechikaa. Kiinassa yksinäiset oppineet tuntuvat vetävän puoleensa kettuja ja aavenaisia.

Selkien kaltaisia joutsenneitoja löydetään Siperiasta Suomeen. Tarina on yleensä sama kuin selkieiden kohdalla - mies löytää joutsenneidon kylpemässä ihmishahmossaan ja ottaa haltuunsa höyhenpuvun. Kun neito saa sulkansa takaisin, se lentää joutsenena pois. Joskus käy huonommin, kuten Eino Leinon "Helkavirsissä"

Päivä hongat jo punasi,
tuli tuska impyelle:
"Suo mulle sulkani takaisin,
tahi taattoni toruvi!"

"Milloin oot minun omani?"

"Koska päivä koittanevi."

Päivä päätänsä kohotti,
Sai pukunsa peilikylki,
antoi suuta sulhoselle
linnunluisella nokalla,
veen suulla verettömällä:
hymy hyytyi, silmä sammui,
pois kulki kultainen elämä,
muuttui mieli miehen nuoren.

Neiti lentohon lehahti,
noustessa kesäisen päivän.


EPÄLUOMAT

"Epäluoma" on ehkä turhan karu sana sellaisista olennoista kuin Saaban kuningatar, jonka islamilaiset tarut kuvaavat kauniina naisena, jolla on silti joko tavattoman karvaiset jalat tai peräti vuohen sorkat. Salomo, joka näissä taruissa on maagikko, paljastaa jalat, koska hänellä on palatsissaan peililattia. Se ei Salomoa häiritse; hän tekee taian maagisella sormuksellaan ja loihtii karvat ja kaviot pois. Tähän taruun viittaa Gustave Flaubert "Pyhän Antoniuksen kiusauksessa", kun apina kohottaa Saaban kuningattaren hameenlievettä ja kuningatar lähtee yhdellä jalalla hyppien: "Näin kaunis nainen!"

John William Waterhouse: Odysseus ja seireenit

Epäluomiksi voi kyllä hyvällä syyllä nimittää seireenejä, joihin Odysseus törmäsi matkallaan. Harpyijat olivat myös osaksi lintuja, osaksi naisia, mutta niiltä puuttui seireenien lauluääni tai viisaus; Odysseus tuli vietellyksi lupauksella viisaudesta, ei laululla. (Kuten kaikki tietävät, hän pani miehensä tukkimaan korvansa vahalla ja sitomaan sankarin itsensä mastoon). Homeroksen jälkeiset runoilijat antoivat seireeneille ikävän lopun; koska Odysseus onnistui pakenemaan niitä, ne hukuttautuivat. Harpyijat, seireenien rumat sisarpuolet, olivat todella pahaluonteisia ja huonotapaisia. Niiden jälki tuo mieleen merimetsot; likaa ja ulosteita.

Akseli Gallen-Kallelalla oli ilmeisesti mielessään joko harpyija tai seireeni, kun hän maalasi "Sammon ryöstön".


Ihmissudet ovat valtaosaltaan miehiä, kumma kyllä, samoin ihmistiikerit ja muut metsästäjien kilpailijat. Sillä tavoin ne sukupuoliroolit toimivat mytologiassakin.

2 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Todettakoon myös, että vetehiset ovat miehiä - merenneidot taas toki naisia. Japanilaisen taruston hengeyókai eli muodonmuuttajat voivat olla kumpia tahansa.

Mette kirjoitti...

Hyvä huomautus, kiitos.

Jostakin syystä myös slaavilainen rusalka on naispuolinen - nuorten miesten pettämä, veden hengeksi muuttunut nainen houkuttelee miehiä puoleensa ja hukuttaa heidät. Pohjoismainen näkki taas on mies.