Viikolla 27 - Viestejä avaruuteen

OMA KUVAMME AVARUUDESSA

Viimeisimmät tietomme avaruudesta tulevat ensi viikolla Marsista, jossa Phoenix on innokkaasti tutkimassa kauhomaansa jäätä ja muuta materiaalia pienissä uuneissa. Vaikuttaa siltä, että kuopaisut, joilla on sellaisia sadunomaisia nimiä kuin "Little Bear" ja "Goldilocks", sisältävät todella jäätä. Näitä nyt analysoidaan.


Olemme kuitenkin parantumattoman turhamaisia olentoja. Kokeilemme muiden otusten älykkyyttä pistämällä ne peilin ääreen ja katsomalla, tunnistavatko ne naamaansa piirretyn huulipunajäljen (simpanssit, gorillat, delfiinit). Joka kerran, kun lähdemme avaruuteen, pistämme myös itsemme peilin eteen. Kysyn nimittäin, kuka muu lukee niitä viestejä, joita joka lähetämme?

Yllä olevassa kuvassa on Phoenixin yläpinta. Yhdysvaltojen lipun (tietysti!) vasemmalla puolella näkyy DVD-levy. Levylle on The Planetary Society taltioinut vaikuttavan määrän materiaalia marsilaisten tai tulevien Marsin siirtolaistemme iloksi. Carl Sagan ja Arthur Clarke on nauhoitettu, ja itsensä ovat tallentaneet myös The Planetary Societyn johtaja Louis Friedman ja Kanadan osaston puolesta Judith Merrill. Lisäksi 250 000 innokasta jäsentä on saanut nimensä mukaan.

Marsin tutkijoista on DVD:lle pantu tekstejä Giovanni Schiaparellilta (käytti ensimmäisenä sanaa "canali"), ja toiselta kanavien puolesta puhujalta Percival Lowellilta. Mars-kirjallisuutta edustavat H.G.Wells (myös Orson Wellesin kuunnelma), Edgar Rice Burroughs, Isaac Asimov, Poul Anderson ja Kim Stanley Robinson. Huomioin myös, että mukana on John Varleyn novelli, joka julkaistiin suomeksi Aikakone-lehdessä vuonna 1990 nimellä "Marsin kuninkaiden saleissa", kääntäjänä Tapani Ronni. Tosin Marsiin ei ole matkannut suomennos, vaan alkuperäinen novelli.

Voyager-nauhoituksen kansi

Molemmat Voyager-luotaimet (lähtivät matkalle 1977, toimivat vielä) sisälsivät nauhoitukset Maasta ja sen elämästä. Voisi sanoa, että poikkeuksellisen optimistisia lähetyksiä. Phoenixin levyn saattaa parhaassa tapauksessa lukea joku tulevaisuudessa Marsiin matkannut Maan asukas, mutta jos Voyagerit osuvat napakymppiin, ne kohtaavat planeetan aikaisintaan 40 000 vuoden kuluttua, ja on melko epätodennäköistä, että tekniikka vastaanottopäässä on yhteensopivaa.

Nauhoitus sisältää joka tapauksessa luonnonääniä (tuuli, ukkonen, linnunlaulu ja valaiden ääntelyä), musiikkinäytteitä, tervehdyksiä 55 eri kielellä (suomen kieli ei ole mukana) ja presidentti Jimmy Carterin ja YK:n Kurt Waldheimin kirjoitetut puheet. Koska Pioneer-luotaimen alastomista ihmishahmoista oli tullut ikäviä kommentteja, Voyagerit eivät sisällä säädyttömiä kuvia.

Pioneer-kuva


Pioneer-luotaimet 10 ja 11 lähtivät matkaan 1972 ja 1973. Ne saattavat kohdata Aurinkokunnan ulkopuolisen planeetan 4 miljoonan vuoden kuluttua. Viestin perille meno on tuskin silloin enää tärkeää, eikä suurta merkitystä ole sen sisällölläkään. Ihmishahmot olivat silti jo kiistan kohde; alkuperäisessä piirroksessa naisen jalkoväliin oli piirretty myös lyhyt pystysuora viiva, mutta se sensuroitiin häveliäisyyssyistä.




1 kommentti:

JoS kirjoitti...

Tästähän on jo todella paljon vuosia, ja voi olla että tämäkään kommentti ei koskaan Metteä tavoita. Uskoisin että tunsimme toisemme silloin kun olit vielä E.E. Tuon referoimasi Mars-luotaimen tallenteessa matkusti myös meikäläisen ihan originaalinovelli, Punatähti, eli luotaimen lähin kontakti Suomeen ei ollut välttämättä Ronnin Varley-käännös. Oliai kiintoisaa tietää, oliko virhe aivan tahaton (olen antanut myöhemmin itselleni kertoa, että välimme eivät olleet täysin sydämellliset; tätä en osaa sen kummemmin kuitata, L.P.:n kautta kun tuttaviksi tulimme).